”Suomi on musiikillisesti harvinaislaatuisen ahdasmielinen maa”, Jussi Saarinen kirjoittaa kolumnissaan.
Teksti: Jussi Saarinen, kuva: Warner
Joko Chisu hallitsee mediaa kuin sätkynukkea tai sitten media vain jumaloi Chisua yli kaiken. Kun valaistun -levyn ilmestyttyä muusikkoneito poseerasi joka toisen aikakauslehden kannessa, radiot ottivat tehosoittoon singlen toisensa perään ja musiikkimaailma nyökytteli tahdissa hyväksyvästi.
Toissapäivänä juhlitussa Emma-gaalassa jatkettiin samaa rataa. Vaaleaverikkö rohmusi palkintoja viidessä kategoriassa. Chisu kruunattiin vuoden naisartistiksi, hän sai vuoden albumi- ja popalbumi -pystit, Sabotage valittiin vuoden musiikkivideoksi ja jo etukäteen neitiä oli siunattu vuoden tuottajan tittelillä.
Toki Chisu paljon suitsutusta ansaitseekin, onhan Kun valaistun kiistämättä laadukas levy. Silti Emma-gaala alkaa olla kaikessa sisäsiittoisuudessaan aika koomista seurattavaa. Kun tuoreessa muistissa on vielä se, että viime vuonna Jenni Vartiainen käveli gaalasta seitsemän pystin saalis mukanaan, pitäisi hälytyskellojen jo soida. Ei se tarjonta täälläkään nyt noin kapea-alaista ole.
Lisäksi palkittujen määräkin oli ihmeen suppea. Kaksi Emmaa nappasivat Michael Monroe (rock-albumi ja yhtye), Tuure Kilpeläinen (miessolisti ja iskelmäalbumi), Jare & VilleGalle (tulokas ja hiphop-albumi) sekä Jukka Poika (biisi ja live-artisti). Pieni piiri pyörii -tunnelmaa korosti entisestään se, että suurin osa palkituista esiintyi itse tapahtumassa. (Tarkasta kaikki Emma-voittajat täältä.)
Yksi perinne on säilynyt vahvempana kuin mikään muu: Lauri Tähkä oli yleisön suosikki kuudetta kertaa peräkkäin, tällä kertaa tosin vain soolona.
Poissaolollaan taas loisti esimerkiksi Rubik, joka vei suveerenisti voiton niin Rumban Kriitikkopollissa kuin yleisöäänestyksessäkin. Rumba-menestyjistä Reginan Soita mulle sai vuoden alternative/indiealbumi -palkinnon. No, onneksi Femmoissa saadan sitten vähän laaja-alaisempaa tulkintaa viime vuoden musiikkitarjonnasta.
Emma-gaalasta on tullut synonyymi musiikkimaailman silmäätekevien julkisille selkääntaputtelusessioille. Mega-artistit, jättilevy-yhtiöt ja valtavirtamedia elävät tunnetusti kiihkeässä suhteessa, mutta tarviiko sitä vielä lääppiä ja pelehtiä kaiken kansan nähden?