Tättärää! Animal Collective tuo hapokkaat sävelensä kesällä Suomeen

14.01.2013

Vuoden klubikeikkojen kärkisijoille ampaiseva konsertti koetaan Helsingissä 2. heinäkuuta.

Kuva: Domino

Seitsemän vuotta siihen meni, mutta nyt se Animal Collective saadaan Suomeen uusintakierrokselle. Jännittävää kyllä, indiesuuruus saapuu maahamme lähes täsmälleen seitsemän vuotta edellisen vierailunsa jälkeen: viimeksi bändi soitti 3.7.2006 Helsingin Tavastialla, ja ensi kesänä bändi esiintyy 2.7. The Circuksessa. Sattumaako?

Centipede Hz -albumiaan promotoiva orkesteri on joka tapauksessa kovaa valuuttaa indierintamalla. Strawberry Jam– ja Merriweather Post Pavilion -levyillään kovan statuksen ansainneen yhtyeen uusin tuotos sai Rumbassakin neljä ja puoli tähteä viidestä.

Oskari Onninen hehkutti albumia arviossaan näin: ”Levy ei ole samanlaista hypermusiikkia, mihin Animal Collectiven yhteydessä on totuttu. Baltimorelaisbändi ei kuulosta enää siltä, että se olisi hankkinut mustekalan studioonsa läiskimään jokaista mahdollista sampleria, rumpukonetta ja efektiä samanaikaisesti. Tai vaikka olisikin, soonisen maksimalismin alta paljastuu selkeys, joka on aiemmin kiertänyt Animal Collectiven musiikin kaukaa. Hälyäänet, suhinat ja pulputukset soivat täydellisessä harmoniassa keskenään, ja ärsyketulva on valjastettu hyötykäyttöön.

Liput keikalle tulevat myyntiin ke 16.1. klo 9 Tiketissä. Hinnaksi on asetettu 49 euroa. Hyvä!

Lisää luettavaa