The Rasmus palaa kuvioihin kera uuden albumin

Julkaistu:

Ehtihän bändi jo neljä vuotta hengähtääkin. Ja lokakuussa on sitten tiedossa Suomen-rundi.

Kuva: Universal

The Rasmus pistää vihdoin uutta pökköä pesään. Lauri Ylösen kipparoima kvartetti julkaisee kahdeksannen studioalbuminsa 18. huhtikuuta.

Ykkössingle I’m a mess testataan tv-katsomon edessä Uuden Musiikin Kilpailun finaalissa ylihuomenna 25. helmikuuta. Radioissa kappale alkaa soimaan ensi viikon maanantaista lähtien, ja 5. maaliskuuta se pamahtaa nettimyyntiin.

Uusi The Rasmus -albumi merkkaa myös levylafkan vaihtoa. Playgroundilla kauan viihtynyt bändi hyppäsi nyt Universalin talliin. Edellinen Black Roses -levy julkaistiin vuonna 2008.

“Albumin nimi olkoon The Rasmus, sillä olemme tehneet kaiken itse. Tai melkein itse. Jos viime albumi tehtiin legendaarisen huipputuottaja Desmond Childin kanssa, tällä kertaa halusimme kokeilla, miten omat siipemme kantavat. Prosessi myös aloitettiin ilman mitään tietoa siitä, kuka levyn tulisi julkaisemaan. Vietimme viime kesänä kaksi kuukautta tehden sävellystyötä joka päivä, ja kun kymmenen hyvää biisiä oli kasassa, soitimme pitkäaikaiselle ystävällemme, tuottaja Martin Hansenille ja matkasimme Ruotsiin äänityksiin”, Lauri Ylönen selostaa.

Myös keikkarintamalta kuuluu hyviä uutisia. Toukokuussa luvassa on turnee Euroopassa, ja Suomen-keikat taas ajoittuvat lokakuulle. Hinnat, paikat ja ajat löytyvät täältä.