“Kirosäkeet – 20 uuden suomirockin sanoittajaa”-kirjan vuoden alussa julkaissut runoilija-toimittaja Tuukka Hämäläinen aloittaa rocklyriikkaa käsittelevän blogisarjansa. Ensimmäisessä osassa vilkaistaan Samae Koskisen sanoitusmaailmaan.
Kuva: Jussi Lehtisalo
Mikä tekee Samae Koskisesta tärkeän sanoittajan?
Hiljattain kolmannen soololevynsä julkaissut Samae Koskinen vaikuttaa päällisin puolin jatkavan suomalaisen rocklyriikan vahvaa perinnettä, mutta yksi ero miehen tyylissä on: Samae kirjoittaa ilman koukkuja. Kuten Eväsretki-kappaleessa todetaan:
Jätettiin ironia himaan
ja sarkasmi
jos ei oo mitään sanottavaa
voi olla hiljaakin
Jos erehtyy opiskelemaan luovaa kirjoittamista oppii, että koukuton teksti on tylsää. Siinä ei tunnu olevan mitään perspektiiviä, eikä mitään mikä motivoisi lukemaan tai kuuntelemaan. Miksi sitten Samae Koskisen tekstit kuitenkin toimivat – ja helkkarin hyvin?
Kuuluuko, kuuntelen (Suomen Musiikki, 2011) on ensimmäinen Koskisen kokonaan yksin kirjoittama levy. Hän puhuu siinä suoraan, turhia mutkittelematta. Vaikka kappaleissa on selvästi oma kertojansa, kuulostaa se paikoin erehdyttävästi itse tekijältä.
Samaen teksti on mielenkiintoista juuri siksi, että se on suorasukaista. Aikamme sanoitukset ja kulttuuri muutenkin on täynnä ironisointia, jolle Samaen teksti on suoranainen antiteesi. Siinä missä vaikkapa reality-rockin nimeen vannova Herra Ylppö päätyy nykyisissä teksteissään olemaan melko ulkokohtainen, Samae on heti käsinkosketeltavan lähellä. Hän on rehellinen ja aito.
Jos Ylppö edustaa realityä, olkoon Samae laadukasta dokumenttia.
On sussakin joskus kestämistä
oot välillä hyvin hyvin vaikee
mut se on yksi syy lisää
rakastaa sua yli kaiken
Kirjoittajan kotisivut: tuukkahamalainen.wordpress.com