Black Flagin riitaisa comeback etenee oikeustaisteluksi – myös Henry Rollins haastettu raastupaan

05.08.2013

Black Flagin perustaja Greg Ginn haastoi oikeuteen kilpailevan FLAG-yhtyeen ja bändin entisen solistin Rollinsin.

Kuva: blackflagofficial.com

Kun vuoden alussa selvisi, että hardcorepunkin legenda Black Flag tekee tänä vuonna paluun kahtena kilpailevana eri kokoonpanona, oli kenties odotettavissa, että jompi kumpi osapuolista vie kamppailun jossakin vaiheessa oikeussaleihin saakka.

Niinhän siinä sitten lopulta kävikin, sillä Black Flag -nimellä soittavaa kokoonpanoa luotsaava kitaristi ja sen alkuperäisen Black Flaginkin vuonna 1976 perustanut Greg Ginn on haastanut entiset bänditoverinsa oikeuteen tekijänoikeusloukkauksesta.

Haaste kohdistuu kilpailevassa FLAG-yhtyeessä soittaviin Keith Morrisiin, Dez Cadenaan, Chuck Dukowskiin ja Bill Stevensoniin sekä Black Flagin vuosien 1981-1986 solistiin Henry Rollinsiin, joka tosin ei ole mukana kummassakaan comeback-kokoonpanossa.

Ginnin mukaan FLAG käyttää luvatta Black Flagin pystyviivalogoa ja nimeä, joka aiheuttaa Ginnin mukaan ”sekaannusta kuluttajien keskuudessa toisen Black Flagin rinnalla”. Ginnin mukaan bändin logon ja nimen oikeudet kuuluvat hänelle ja yhtyeen kaikki julkaisut julkaisseelle STT Records -levy-yhtiölle.

Haasteessa ei selitetä tarkemmin, miksi Henry Rollins on myös nimetty haasteen vastaajaksi.

Haasteen kopio on luettavissa Blabbermouthin sivuilla.

Lisää luettavaa