Donald Trump valittiin Yhdysvaltain presidentiksi, joten Anal Trump julkaisi uuden levyn

21.01.2017

Donald Trump on Yhdysvaltain 45. presidentti. Trump astui virkaansa eilen Washingtonissa.

Tuleva nelivuotinen vaalikausi tulee olemaan aarreaitta taiteilijoille ja kulttuuriväelle. Öykkärimäisestä kohupresidentistä kun satelee pohtivia, pilailevia ja pilkkaavia taideteoksia.

Näistä yksi on marraskuussa perustettu grindcoreyhtye Anal Trump. Uuden presidentin valapäivän kunniaksi parodiayhtye julkaisi uuden EP:n To All the Broads I’ve Nailed Before. Kappaleet ovat jokseenkin sitä itseään, ja albumin kansi on tietysti virtsan värinen. Kuuntele hämmentävä teos alta.

 On syytä olettaa, että vastaavia tempauksia nähdään ja  kuullaan jatkossa paljon. Ainakin Anal Trumpille seuraavat neljä vuotta ovat varmasti bändin kulta-aikaa.

Lisää luettavaa