Markku ”Matkis” Halme on kuollut

23.11.2015

Rumban pitkäaikainen avustaja Markku ”Matkis” Halme on kuollut. Halme oli kuollessaan 52-vuotias.

Matkis kirjoitti Rumbaan aina sen perustamisesta lähtien vuodesta 1983. Tämän lisäksi hän kirjoitti vuosien varrella eläväisellä ja leikittelevällä tyylillään muun muassa Rytmiin, Sue-lehteen sekä Filmihulluun. Musiikkitoimittajan töiden lisäksi hän toimi myös näyttelijänä. Tunnetuin rooli hänellä oli pääosa Mika Kaurismäen vuonna 1984 ohjaamassa elokuvassa Klaani – tarina Sammakoitten suvusta.

Rumba kunnioittaa Matkiksen muistoa myös pidemmillä artikkeleilla myöhemmin.

Lisää luettavaa