Mihin jäi punk? Suomalainen punk oli elinvoimaisimmillaan 1980-luvun taitteessa

Punkin historiaa kerätään tutkimustarkoituksiin.

29.02.2016

Mihin jäi punk? Nyt sinäkin voit antaa oman äänesi kuuluviin aiheeseen liittyen, sillä Oranssi RY, Musiikkiarkisto JAPA ja Nuorisotutkimusseura sekä Nuorisotutkimusverkosto keräävät omakohtaisia kirjoituksia punkista ja sen historiasta.

Periaatteessa hankkeessa on tarkoitus koostaa punk-aiheista materiaalia tutkimuskäyttöä varten. Muistelot tullaan kuitenkin julkaisemaan myöhemmin aihepiiristä kiinnostuneille – mikäli siis kirjottaja vain antaa luvan kirjoitustensa julkaisemiseen.

Pääasiallisesti tarkoituksena on kerätä punkmuistoja 1970-luvun puolivälistä 1980-luvun alkuun saakka. Muistojaan saa kirjoittaa kuitenkin vapaasti mistä tahansa punk-aiheesta alkaen punkin fanittamisesta ja punkin parissa toimimisesta aina vaikkapa välikohtauksiin poliisien kanssa.

Hankkeen puuhamiehenä toimii Helsingin yliopiston talous- ja sosiaalihistorian opiskelija Juho Hänninen, joka on tunnettu tekijä tämän hetken zinekulttuurin parissa. Hieno projekti siis!

Lisätietoja projektista löytyy Oranssin verkkosivuilta. Muistelulomake löytyy puolestaan täältä.

Lisää luettavaa