Ysärikiima peruttu: Courtney Love ottaa sanojaan takaisin eikä Holen paluu olekaan varma nakki

07.04.2014

Palatako vai eikö palata, kas siinä pulma.

Teksti: Jarkko Fräntilä

Viime viikolla uutisoimme, kuinka Courtney Love olisi kasaamassa Holea jälleen yhteen. Klassiseen ysärikokoonpanoon kuului Love, Melissa Auf Der Maur, Eric Erlandson sekä Patty Schemel.

Kuten Courtney Loven tapauksessa tuppaa käymään, niin tämäkin ilo saattoi olla ennenaikaista ja mieli muuttuu kuin liikennevalot. Nyt Courtney on ilmoittanut, että paluu ei olekaan varmaa.

The Telegraphin haastattelussa Courtney toteaa etteivät muut bändiläiset pitäneet siitä, että Love hehkutteli paluu-asiaa jo suhteellisen varmana. Loven mukaan he ovat flirttailleet ajatuksella paluusta, mutta mitään ei olekaan lyöty vielä lukkoon.

Lisäksi samaisessa haastattelussa hän kertoo, kuinka vertaukset Yoko Onoon Nirvanan ja ex-aviomiehen Kurt Cobainin takia ovat hänen mielestään vääriä. Loven mukaan hän ei koskaan istuskellut Nirvanan treeneissä samaan tapaan kuin Yoko teki Beatlesin kanssa.

Lisää luettavaa