Vaikka Videovilkaisu on keskittynyt vahvemmin musiikkivideoiden hitaaseen ja epäsäännöllisen pohtivaan nautiskeluun, on aiheellista tiedottaa välillä nopeammassakin tempossa uusista videohelmistä. Tässä kattaus menneen kuukauden videovalioita pienellä syventymisellä varustettuna. Seuraavaa satsia voi odottaa piakkoin.
Teksti: Mikael Helenius, kuva: Live Nation
Scissor Sistersin Shady Lovessa otetaan koulunäytelmien hassuus käsittelyyn hieman vinksahtaneesti. Kun aikuisten yleensä lapsille esitettäviksi antamat tarinat ovat sovinnaisia ja jollain tavoin merkityksellisiä, niin entä jos aikuiset laittaisivat esitettäväksi korostetun aikuismaista ja tyhjäpäistä sisällöttömyyttä? Tekisivätkö lapset sen ihastuttavan kömpelöllä tavoin? Tietenkin.
Harmiksi itse videokin on himpun kömpelö ja laimea, mutta biisi itsessään on varsin hitikäs veto. Vaikka muodikkaan klubimaisesta soinnista voisikin vetää jotain päätelmiä epätoivoiseen uudistumisyritykseen yhtyeeltä, onnistuu jenkkikopla kuulostamaan silti viileältä, ironiselta ja humoristiselta – ja tinkimättömän hyvältä.
Scissor Sisters vs Krystal Pepsy – Shady Love (ohjaus Hiro Murai)
Noisepop-duo Sleigh Bellsin viimevuotinen Tavastian-keikka kellottui kuuleman mukaan puolen tunnin paikkeille. Lyhyestä virsi mölyinen, ja siihen malliin.
Yhtyeen kakkoslevyltä repäistyistä kappaleista Born to Lose sai Hittikarusellissa murjottavan naaman, mutta Comeback Kid -singlelle ja videolle ei voi pysyä negatiivisena.
Kun kappale itsessään on yhtyeelle tutusti hävyttömän hienolla kertsillä (plus tuplabasariosiolla) varustettua muovihevin ja -popin sekoitusta, täytyy videonkin pistää parastaan. Miten olisi nahkatakki ja aurinkolasit päässä ostoskärryjen työntämistä hidastettuna? Alexis Krauss viekoittelee parhaansa mukaan olemalla samanaikaisesti cool ja hömelö, mutta jokaisena hetkenä todellisesti läsnä. Hienoilla leikkauksilla rytmitetty video on yhtä lailla hassutteleva ja tarttuva kuin kappale. Tulevalle levylle on kovat odotukset.
Sleigh Bells – Comeback Kid (ohjaus Derek Miller ja Gregory Kohn)
Nicki Minaj herätti kappaleellaan samaisessa Hittikarusellissa positiivista hämmennystä. Stupid Hoen musiikkivideosta vastaa huikean hienoja videoita tehtaillut konkari Hype Williams. Laatu on taattua, vaikka Youtuben aina yhtä luotettava like/dislike-mahdollisuus kertoo tykkäyssuhteeksi 140 000 tykkäystä vastaan 300 000 ei-tykkäystä.
Videosta ei ole kovin paljoa sanottavaa. Se kääntää kappaleen hektisen rytmittelyn sopivan epileptiseksi tykitykseksi, jossa mikrosekuntileikkaukset vilistävät hämmästyksestä animetasolle pyöristyneissä silmissä. Nicki esittää parhaansa mukaan muovista pop-tähteä. Mukana häärivät hämmentävä pikkuapina ja kissaeläin. Ilmankos räppärikin sellaiseksi sonnustautuu ja majoittautuu häkkiin.
(Perään vielä epilepsia- ja hämmennysvaroitukset, kulmakarvat saattavat kurtistelusta nyrjähtää sijoiltaan.)
Nicki Minaj – Stupid Hoe (ohjaus Hype Williams)
Kotimaista hienoutta seuraa puolestaan Siinailta, jonka debyyttilevyn Olympic Games teema ulottui videopuolelle. Koska kukaan ei kuitenkaan katso tai muista lämmöllä mitään tuoreita olympialaisia, on ymmärrettävää käyttää materiaalia olympialaisista suomalaisittain ikonisimmista, vuoden 1952 Helsingin kesäolympialaisista. Osaahan Wikipediakin referoida, että kyseisiä kisoja ilmeisesti joskus kutsutaan ”viimeisiksi oikeiksi olympialaisiksi”. Siihen luotetaan, lähdeluettelo on kaukana.
Juhlallisen hieno Finish Line -kappale muutenkin huutaa olevansa mahtipontisen urheiluelokuvan tärkeimpien hetkien musiikkia. Siltä hetkeltä, kun joukkue juustoisen juhlallisesti kerää voimansa ja päihittää vastustajansa. Tunnelma on videolle saatu kohdilleen, ja sitä katsoessa on helppo tuntea se olympiahuuma, mitä urheilujuhlat parhaimmillaan sisältävät.
Siinai – Finish Line (ohjaus Caleb Dunham)
Kunniamaininnat:
Ei ketään varmaankaan kiinnosta, mutta irkkupop-poppoo The Cranberries tuli takaisin, ja Tomorrow-singlen video on ihan näpsäkkä. Kate Bush otti pari minuuttia yli kymmenminuuttisesta kappaleestaan ja laittoi ne varjoleikkien taustalle. Ikimörkö Mark Lanegan mörköili.