Yksi vuoden kauneimmista musiikkivideoista saattaa olla tässä

30.09.2012

Sen tarjoaa meille mainio orkesteri Yhdysvalloista nimeltään Grizzly Bear.

Kuva: Barbara Anastacio / Grizzly Bear

Grizzly Bear nousi kolmen vuoden takaisella Veckatimest-levyllään niin kriitikoiden, Jay-Z:n kuin lämppäriksi heidät valkanneen Radioheadinkin suosioon.

Nyt kaiutettua unipoppia Fleet Foxes -henkiseen orgaaniseen melankoliaan yhdistelevä yhtye on palannut jälleen tapahtumien polttopisteeseen, kun bändi julkaisi 18. syyskuuta uuden Shields-albuminsa.

Ja hittolainen, miten hienon musiikkivideon ovat tehneet levyn ensimmäiselle Yet Again -singlelle. Kun biisi itsessään on jo varsin vaikuttava sävellys, onnistuu videon kuvakerronta paiskaamaan kättä biisin kanssa melko täydellisesti. Tätä voisi pitää jopa jonkinlaisena lyhytelokuvana, sillä ei tule enää nykypäivänä vastaan montaa sellaista videota, joka koukuttaisi katsomaan videota näin keskittyneesti alusta loppuun.

Hiukan Darren Aronofskyn Black Swan -elokuvan mieleentuova video seuraa taitoluistelijatyttöä, jonka kummallinen matka saa alati synkkeneviä sävyjä, päätyen lopulta siihen, että tytön mieli pirstaloituu yhtä räjähdysmäisesti kuin biisin loppupuolella kaiuttimista läpi runnova kitaroiden feedback-melu.

Katsopa Yet Againin video itse tuosta alempaa:

Lisää luettavaa