Mainos: Omalaina.fi
Aikaisemmin kaikki oli hankittava laitteina (ei softana), ja laitteet olivat kalliita. Kilpailua valmistajien välillä oli vähemmän ja ulkomailta tilaamisessa onnistui vain asiaan perehtyneet. Tilanne on muuttunut paljon tietokoneiden ja musiikkiohjelmistojen yleistymisen myötä. Nykyisin käytännössä kuka tahansa voi perustaa laadukkaan studion kotiinsa, vaikka edelleen isommalla rahalla voi saada parempaa laatua.
Softat saa kohtuullisen halvalla
Nykyisin musiikkiohjelmistoilla voi tehdä melkein mitä vain. Kun tekoälykin koko ajan paranee, ei olla enää kaukana siitä, että softan voi laittaa myös laulamaan haluamansa tyylisellä äänellä. Hyviin äänitysohjelmistoihin ja niiden lisäosiin kuluu joitakin satoja euroja. Hyviin kaiuttimiin saa niin ikään kulumaan satoja euroja. Niiden lisäksi voi ostaa vielä esimerkiksi mikserin, mikrofonit ja instrumentteja. Kokonaisuuteen saa siis helposti käytettyä 1000 euroa. Monella aloittelevalla muusikolla ei ole tähän varaa, joten usein ensimmäinen studio rahoitetaan lainarahalla.
Pieniä lainoja ja kulutusluottoja tarjoavat käytännössä kaikki suuret pankit. Näiden lisäksi myös pienemmät rahoitusyhtiöt tarjoavat kulutusluottoja, jotka on mahdollista saada tililleen jopa saman päivän aikana. Koska korot vaihtelevat eri lainantarjoajien välillä, laina kannattaa kilpailuttaa aina saadakseen yhdellä hakemuksella useita tarjouksia. Kilpailuttamalla voi säästää lainan kuluissa ja myös löytää sellaisen lainatarjouksen, johon saa itselle sopivan kuukausierän. Toinen tapa on tietysti säästää rahat etukäteen studiota varten, mutta siihen vaaditaan kuitenkin malttia.
Hyvä akustiikka
Jos halutaan, että kotona tehty musiikki kuulostaa hyvältä, studion oikea akustiikka on elintärkeää. Akustiikan parantamiseen on tarjolla useita eri vaihtoehtoja, mutta kaikkein tärkein on huoneen sisustus. Tärkeintä on välttää kovia pintoja, kuten lasia, metallia tai kiveä. Sen sijaan huoneeseen kannattaa tuoda pehmeitä materiaaleja, kuten mattoja ja verhoja. Näin vältetään heijastuksia ja äänen kaikuminen huoneessa vähenee. Ylimääräisiä ääniä tuottavien laitteiden, kuten tuulettimen tai esimerkiksi kahvinkeittimen tulisi myös olla riittävän kaukana mikrofoneista.
Jos huoneen akustiikka on ongelmallinen, akustiikkalevyt ovat helpoin tapa ratkaista tilanne. Akustiikkalevyt ovat erittäin tehokkaita vaimentamaan ääniaaltoja ja heijastuksia. Niitä on saatavilla eri värisinä ja kokoisina, joten ne on helppo sovittaa tilaan kuin tilaan. Levyt asennetaan usein seinille ja kattoon, mutta ne voidaan asentaa myös lattialle tai jopa ikkunoiden eteen. Vaikka ikkunoista avautuisikin inspiraatiota ruokkivat maisemat, valitettavasti ne tyypillisesti sopivat huonosti studioon.
Akustiikkalevyjen lisäksi studion akustiikkaa voi parantaa myös diffuusoreilla. Diffuusorit hajottavat ääniaallot eri suuntiin, jolloin ne eivät palaudu suoraan takaisin huoneeseen. Näin äänet kuulostavat luonnollisemmilta ja huoneen kaiku vähenee. Diffuusoreita voi asentaa esimerkiksi seinille tai kattoon. Musiikin ammattilaiset voivat myös auttaa akustiikan suunnittelussa ja toteutuksessa ja netistä löytyy asiaan myös paljon vinkkejä.