Artistin valinta 4/11: Lapkon kiertuebussin salattu soundtrack

Minkälainen musiikki somistaa Suomen pitkiä välimatkoja Lapkon aina yhtä uskollisessa funmobilessa? Laulaja Ville Malja kertoo ja havainnollistaa.

Kuva: David Black

Lapkon laulaja-kitaristi Ville Malja paljastaa, mitä bändin kovia kokeneessa keikka-autossa todella kuunnellaan.

iPod-ruletti
”Valitaan satunnainen mp3-soitin, asetetaan randomille ja kiinnitetään auton äänentoistoon. Esiin on noussut aika monenkirjavaa materiaalia. Meillä on bändissä ja crew’ssä sen verran erilaisen musiikin ystäviä, että monesti tällä selvitään puuduttavalta debaatilta, onko jokin musa kuuntelun arvoista, kuraa vaiko jopa rikollisen huonoa.”

Propagandhi (yhtye)
”Harvinaista herkkua siinä suhteessa, että Propagandhin koko tuotanto kelpaa bändille ja crew’lle. Oli jonkinasteinen unelmien täyttymys nähdä bändi kerran livenä, mutta kuten arvata saattaa, lievä pettymyshän siitä seurasi. Tämä oli elämässäni se toinen asia, joka tuntui vähän riittämättömältä 15 vuoden odotuksen jälkeen.”

Oceansize: Frames (2007)
”Tyylitajuiset oman polun tallaajat ovat saattaneet uneen ja siivittäneet bileisiin. Satuttiin samoihin kekkereihin soitettuamme Ilosaaressa vuonna 2008. Itse jouduin poistumaan iltamista takavasemmalle, mutta huhupuheet kertovat näiden jäppisten näyttäneen kaapin paikan meille suomalaisille mitä sekoiluun tulee. Lämmittää mieltä.”

AC/DC: Back in Black (1980)
”Tekniikan poikien ja allekirjoittaneen tuuletusmusaa. Muistan, kun väänsin teininä pimeässä räntäsateessa lenkkiä walkmanit kiinni nahkavyössä. C-kasetin toisella puolella oli Queeniä ja toisella AC/DC:tä. Kummatkin toimivat edelleen – aivan niin kuin räntäsadekin.”

Herra X
”Bändimme rumpalilla Heikkosella on hiljainen yksinoikeus esitellä uutta musaa muille niin, että sitä voidaan kuunnella ihan puolikaskin albumi kerralla. Sitä kautta ovat allekirjoittaneelle tutuksi tulleet niin Biffy Clyro kuin monet muutkin tämän hetken omat suosikit. ’Mitäs vittua tää paska nyt on?’-kommentit kääntyvät usein hiljaisen hyväksymisen kautta nousuhumalaiseen ’Nyt kyllä pojat toimii’-hehkutukseen.”

Lapkon uusi Horse and Crow 3D -ep arvioidaan numerossa 5/11 (ilm. 8.4.). Katso ep:n Sad CV -kappaleen video alta:

SAD CV (OFFICIAL PEEPSHOW VIDEO) from This is not a video on Vimeo.