Brian Mayn selfiekeppivideo Kaisaniemen puistosta herättää ristiriitaisia tunteita

Brian May Rumba

Viime perjantainen Queen + Adam Lambert ihastutti Kaisaniemen puistossa sekä vanhoja että nuoria, vanhempiensa koulimia Queen-diggareita. Hehkutetussa konsertissa rock-klassikkoja lauloivat mukana kaikki vauvasta vaariin.

Oppi kulkee myös toiseen suuntaan. Kitaristi Brian May oli ottanut lavalle selfiekepin, ja halusi ikuistaa hetken keikasta sen avulla.

Tuskin konsertista on kameroita puuttunut. Teleskooppivartinen kännykänpidike vain mahdollistaa videon tekemisen selfietyyliin: May hymyilee kuvan keskellä, yleisömeri hurraa taustalla.

Miksi muut kamerat eivät riittäneet Maylle? Koska tämä malli sopii parhaiten julkaistavaksi somessa. Itse kuvattuna video on ”henkilökohtaisempi” ja luo ajatuksen, että May ja taustan ihmisneulat heinäsuovassa ovat tällä tallenteella yhdessä, isona perheenä. Selfieissä myös katsotaan katsojaa suoraan silmiin. Ikimuistoinen yhteishetki tosin toteutetaan lähes jokaisella Queenin keikalla.

Toki edelleen nähdään lumoavia konsertteja, jotka imaisevat katsojan mukaan maagiseen tunnelmaan ilman, että välissä on mietittävä somekanavien ylläpitoa tai videojakojen promootioarvoa. Keikkoja, joista poistuessa tuntee palaavansa mystisestä ulottuvuudesta takaisin kuolevaisten maailmaan. Mystisessä ulottuvuudessa kun ei tunneta arkea, töitä, kellonaikoja, veroja tai somea.

Ehkä selfiekulttuurin haaste on, että kuvausta ei voi delegoida eteenpäin. Vaikka olisit miljonääri, ylistetty uranuurtajakitaristi ja elävä legenda yhdessä maailman arvostetuimmista rockbändeistä, kukaan ei voi ottaa selfietä puolestasi.

Näin ollen selfien otto lienee ensimmäinen arkinen, konsertteihin täysin liittymätön ”tarve”, mikä saa kenet vain riisumaan hetkeksi kuolemattoman ikonin viitan, muistuttaen, että olemme kaikki tavallisia syöjä-nukkuja-somettajia. Harvoin muusikot soittelevat puheluita tai äänittävät itse yleisön huutoa kesken keikan. Lähimpänä tätä on keikkojen lopussa lavalta otettava yhteiskuva – sekin erillisen kuvaajan ottama. Vaikka selfiehetki ei varmasti pilannut Kaisaniemen keikan hohtoa, on sääli, ettei somea ja arkea pääse pakoon edes Queenin konserttiin.

Okei, tuskin May on miettinyt Facebook-sivunsa reacheja tai sitouttamisia selfievideota ottaessaan. Ikuistamiskoukuttavuus syntyy henkilökohtaisesta tarpeesta – koukulta ei säästy kukaan, edes rockjumalat. Jokainen hieno tilanne olisi ilo ikuistaa, ja henkilökohtaisimmin se tapahtuu selfiellä.

Kun elämän suuret hetket pitäisi tallentaa omalle kännykälle selfietyyliin, jopa riippumatta tuhansista ympärillä olevista kameroista, missä menee raja? Jokohan ensimmäiset hääselfiet on otettu, missä aviopari saa siunauksen, luvan suudella toisiaan, ja nappaa äkkiä esiin teleskooppikepin tilanteen ikuistamiseksi.

”Voit suudella morsianta.”

”Odota, asennan selfie stickin. Noin. Eikun odota, se vähän tärähti, otetaan uusi.”

Vanhan liiton ukon puuskutusta.

Mayn selfiekeppivideon näet alta.