Mitä Kaarle Viikate laulaa karaokessa? Viikate-solisti valitsi viisi kovinta karaokebiisiä

Kaarle pyytää karaoke-emännältä muun muassa Meksikon pikajunaa. Siitä esityksestä pitäisi saada videotallenne julki. Luovutamme puheenvuoron seuraavaksi artistille itselleen, joka kertoo lisää tyhjän orkesterin suosikeistaan.

Teksti: Kaarle Viikate, kuva: AJ Savolainen / Mikko Marjakangas

Tässä lista karaokekappaleista, jotka olivat ratkaisevassa osassa Tervaskanto-musiikkivideon käsikirjoituksen teossa. Vaikkei suoria yhtäläisyyksiä välttämättä löydy suoralta silmaltä, oli tunnelman tarjoama inspiraatio kullan arvoista.

Alla olevia ralleja tapaa yleensä laulettavan vain ”kansan kuppiloiksi” kutsuttavissa paikoissa, mutta omasta mielestäni ne sopivat tunnelmaan myös nuoremman polven anniskelutiloissa. Sitä perspektiiviä, sano.

Tapio Rautavaara: Kulkurin iltatähti
Ensimmäinen kappale, jota ryhdyin karaokeympäristöissä laulamaan 1990-luvun lopulla. Sopii hyvin tunnelman tasoittajaksi tuhansien katteettomien positiivibiisien väliin.

Leevi & The Leavings: Kyllikki
Niin voimakas teksti, että jo 1980-luvulta saakka se on pystynyt piirtämään silmien eteen keski-ikäisen konditorian myyjän tuuheine viinereineen. Myös suosikkiravintolaformaattini pystybaari tuo lisätunnetta kappaleeseen.

Tässä on myös huomioitava onnistunut karaokevideo, jossa taiteellinen uloslaitto on ratkaistu blurrilla still-luvalla jostain aurinkolasipäisestä naisesta.

Reino Helismaa: Meksikon pikajuna
Uusin karaokesuosikkini. Tämä laulu on mahdollista käydä tilaamassa ensimmäisenä ravintolaan astuttaessa, sillä jokainen karaoken vetäjä tietää, mistä on kyse, vaikkei kappaleen koodi olisikaan tiedossa. Letkeä tunnelma ja pistämätön tarina.

Dingo: Pistoolisankari
Ei löydy ihan jokaisesta kansiosta, mutta on hämmentävän yhtyeen hieno kappale. Kuten melko moni muukin kahden ensimmäisen albumin teos.

Tapio Rautavaara: Kulkuriveljeni Jan
Suomessa karaokeen voi liittää usein hyvinkin kookkaan tragikoomisen leiman, vaikkei se ole kenties alkuperäinen tarkoitus ollutkaan. Hieman tarkemmin tihrustaen pystyy kuitenkin huomaamaan, että kotimainen karaoke kappaleineen, videoineen ja ennen kaikkea esittäjineen on hyvinkin vakavaksi vetävää toimintaa. Ja tähän haluan osallistua. Sen tähden yksi maailmankaikkeuden lohduttomimmista lauluista.

Millainen video näiden kappaleiden tuomasta inspiraatiosta sitten syntyi? Katso Tervaskanto alta: