Nimihirviöbändin Käkkyrällään-uutuuslevy on kuultavana jo näin viikkoa ennen julkaisua.
Teksti: Saku Schildt, kuva: Kioski / Aki Roukala
Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen bändin Käkkyrällään-albumi julkaistaan 7. helmikuuta, mutta olemme saaneet ilon esitellä tuotosta yleisölle jo ennakkoon. Tarkasta alla olevasta soittimesta kummallisen yhtyeen kummallinen hengentuotos. Tarkastamisen aikana voit lukea vielä soittimen alla olevasta saatekirjeestä, mistä Risto Ylihärsilällä on aiheesta sanottavaa. Hyvä!
Saatesanat: Risto Ylihärsilä
Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändin uusi Käkkyrällään-pitkäsoitto ilmestyy 7.2.2014. En ole tätä kirjoittaessani vielä itse kuunnellut sitä. Aki sanoi kaksi tai kolme kuukautta sitten, että se lähettää sen, mutta ei ole kuulunut. Tämä voi olla ihan hyvä, sillä en halua olla omilla tulkinnoillani viemässä sinulta sitä löytämisen ja oivaltamisen riemua, jota saatat tuntea tutustuessasi tähän teokseen.
Sen sijaan tutkin hetken aikaa suhdettani yhtyeeseen sisimmässäni kronologisessa järjestyksessä lapsuudesta aivan siihen päivään saakka, jolloin Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen bändi esiintyi Rekkalavalla Ilosaarirockissa.
Se vähä mitä saatoin erottaa pimeydessä kirkuvien ja räpistelevien mustien lokkien ja lepakoiden välistä kertoi, että porvarillinen maailmankuvani todellakin oli vuosien saatossa erinäisten sattumien vuoksi kutistunut pikkiriikkiseksi siemeneksi, joka oli koteloitunut, ja jolla ei enää ollut sijaa eikä ravinteita omassa maailmankuvassani.
Elämäntilanteeni oli kuitenkin viime vuosina muuttunut ja elinolosuhteeni olivat menossa keskiluokkaiseen suuntaan. Ehkä juuri sen avulla siemen oli saanut kuin saanutkin taas riittävästi elinvoimaa, jotta pystyisi alitajunnan kautta huijaamaan mieleni närkästymään ehjien kauppakassien tuhoamisesta, vaikka tosiasiassa näin kyllä aivan selvästi performanssitaiteilijan yrittävän viestittää, että bileet ovat ohi.
(Tähän väliin lyhyt selvitys: Ensimmäisen kerran törmäsin THJKB:n Regina Linnanheimo -nimisen kappaleen muodossa Myspacessa. Kappale oli kaunis ja taianomaisella tavalla häiritsevä. Se alkaa putoavalla syntetisaattoriäänellä, akustisen kitaran näppäilyllä, sudeilla soitetuilla rummuilla ja humoristisella basson ilottelulla, joka ei kuitenkaan rytmiikaltaan poikkea myöhemmästä, ymmärrettävämpiä säveliä sisältävästä bassolinjasta. Lisäksi miespuolinen laulaja, mahdollisesti mikrofonia testatessaan, sanoo tiddiyy tai töttöö.
Seitsemännen tahdin ensimmäisellä iskulla joku lyö malletilla symbaalia. Kahdeksan tahdin jälkeen sointu vaihtuu ja kaikki asettuu normaaleihin uomiin. Seuraa kauniilla melodialla, miehen ja naisen duettona laulettu tarina rakastuneesta tai ihastuneesta miehestä, joka pelkää tuhoavansa ihastumisensa kohteen ja kieltäytyy uudesta tapaamisesta tämän kanssa. Päättelin että kappaleen taika syntyy kahdeksan ensimmäisen tahdin ja sitä seuraavien tapahtumien huomaamattomasta ristiriidasta. Intron haamu jää ikään kuin leijailemaan sitä seuraavien tapahtumien ylle.
Myöhemmin näin orkesterin Ilosaaressa ja heillä oli mukanaan performanssitaiteilijoita, joista yksi otti lavalla olevasta pinosta aina uuden muovikassin ja työnsi päänsä tai jalkansa siitä läpi. Tämä muovikassien tuhlaaminen närkästytti minua sellaisilla tavoilla, jotka olivat ennestään tuttuja kirjoista ja hippiliikkeestä kertovista dokumenteista. Sen kaltainen närkästys on todellisen tarkoituksensa salaava puolustusreaktio, joka syntyy, kun porvarillista maailmankuvaa järkytetään. Luulin että minulla ei ollut porvarillista maailmankuvaa, jolloin päädyin tutkimaan sisintäni. Havahduin huomaamaan, että porvarillinen maailmankuva ei ollutkaan kuollut. Se vaan nukkui ja oli heräämässä taas…)
Ihan käyttökelpoinen kassi toisensa jälkeen, joilla itsekin 1990-luvun loppuvuosina olin kantanut läheisestä S-Marketista sossupäivinä aivoihin haitallisesti vaikuttavaa einespaskaa kotiini, oli tärveltynyt sellaiseksi, että jopa kaurahiutalepaketit olisivat pudonneet matkalle. Sellaisten tahojen, jotka olisivat halunneet tehdä minulle pahaa, olisi ollut helppo seurata einesvanaa aivan kotiovelleni asti. Vaikka yritin paeta näitä ajatuksia erilaisiin miellyttäviin mielikuviin, kansainvälisen terrorismin vastainen pimeyden kultti raahasi minut lopulta erilaisten käänteiden jälkeen kuulusteluhuoneeseensa ja suoritti rituaalimurhansa täsmällisellä tarkkuudella.
Kohta sinunkin bileesi ovat ohi, performanssitaiteilija huusi sanattomasti Regina Linnanheimo -kappaleen läpi. Samalla huomasin jonkun ahdistavan irrottavan otettaan ja keveyden tunteen leviävän sisälläni. Huomasin mielessäni hurraavani kannustushuutoa aina, kun uusi kaupastakantoväline rei’ittyi performanssitaiteilijan survoessa jonkun ruumiinjäsenensä sen lävitse ja repiessä sen, aivan kuin me kaikki joskus revimme nuorten ihmisten sydämet irti heidän rinnoistaan ja viskaamme ne voitonmerkeiksi omille saastaisille olkapäillemme. Joka kerta yltyessäni hurraamaan, keveys kasvoi kasvamistaan.
Epilogi
Ja nykyään, kun on tuulinen päivä ja korvani ovat puhtaana, saatan edelleen kuulla, miljardien kaltaistensa joukosta, oman porvarillisen maailmankuvani riekaleiden heikon vaikerruksen ilmavirtojen riepotellessa niitä orapihlaja-aidan läpi. Ja niin hullulta kuin se saattaa tuntuakin, silloin minä laitan silmäni kiinni ja kuvittelen, että ne ovat ilon kiljahduksia ja toivotan hyvää matkaa, ystäväni.
Ps. Hyvä levy muuten. Kuuntelin eilen, kun sain tämän tehtyä.
Tampereella 31.12.2013
Risto Ylihärsila