Laululintusen lento ei kanna loppuun asti
Pari vuotta sitten A Fine Frenzyn debyyttilevy innosti, koska hän on nuori pianoa soittava nainen, joka tekee itse biisinsä. Yleensä tuollainen yhdistelmä niin sanotusti toimii minulle.
A Fine Frenzy yrittää nimestään lähtien olla jotenkin äärettömän luomisvoimainen ja kuriton tunteiden ilmentäjä. One Cell in the Sea -debyytillä homma kaatui siihen, ettei biiseissä riittänyt imua, eikä ääni erottunut lukuisista kilpailijoista.
Koska hipit ovat inhottavia laiskottelijoita, haluaisin vihata A Fine Frenzyn Bomb in a Birdcagea. Ennakkoasenteeni kannalta valitettavaa on, että levy lähtee ajoittain juuri sellaiseen lentoon kuin Alison Sudolina viranomaisten kirjoissa esiintyvä taiteilija haluaakin.
Ei lento silti koko albumin mittaa kestä. Esimerkiksi Swan Songin kaltaisissa laiskemmissa paloissa A Fine Frenzy on vain kaukainen varjo Fiona Applesta tai Tori Amosista.
Parhaisiin hetkiin kuuluvat levyn avaava tuotannoltaan mielenkiintoinen What I Wouldn't Do sekä kaunis Bird of the Summer.