Uusgrungen esikuvan paluu on sittenkin oikeutettu
Aikuisuuden kynnyksellä järisyttävän vaikutuksen tehneen Alice in Chainsin paluuta on odotettu kauhulla: noinko yhtyeen upea perintö häpäistään puolivillaisella paluuyritelmällä ja olosuhteiden pakosta vaihdetulla laulajalla?
Pelko osoittautuu turhaksi, sillä levy on hyvä ja 2002 edesmenneen Layne Staleyn myyttisiin saappaisiin astunut William DuVall on oikea mies hommaan. Kitaristi-säveltäjä Jerry Cantrellin runsaat lauluharmoniat soivat hänenkin kanssaan hyvin.
Staleyn alistunut synkeys ja sen tuoma maagisuus ovat tietenkin poissa Alicen uudessa inkarnaatiossa. Toki esimerkiksi Acid Bubble ja ensimaistiainen A Looking in View valuvat raskaina ja painostavina, mutta yleissävy on jopa optimistinen. Staleyn muistoa kunnioittava, Elton Johnin pianosuorituksen sisältävä nimikappalekin on toivokas.
Yhtye on ensi kertaa sisällyttänyt albumilleen aiemmin vain ep:illä julkaistuja akustispainotteisia kappaleita kokonaiskuvaa tasapainottamaan. Toisaalta rivakammin rockaavat raidat puuttuvat, joten levyn tempo pysyy hitaana tai laahaavana. Black Gives Way to Blue ei yllä Facelift-debyytin saati sitten mestarillisen Dirtin tasolle, mutta on joka tapauksessa oiva jatke yhtyeen katalogiin. Bändi kuulostaa tuhansia kloonejaan vakuuttavammalta, edelleen.