Tällä kertaa Tom DeLongella on hallussaan tyyli, mutta ei mikään muu.
Blink-182 oli bändi, jota oli helppo vihata. Ei niinkään heidän musiikkinsa takia kuin sen, mitä he edustivat. Huonosta alapäähuumorista ja aikuisten esittämästä koulupoikapunkista on edetty pitkälle, sillä Blink-182-nokkamies Tom DeLongen uutta bändiä Angels & Airwavesia minun olisi helppo rakastaa sen perusteella, mitä se edustaa.
Valitettavasti vain Angels & Airwavesin laajakangasrock ei yllä yhtyeen kakkosalbumilla lähellekään U2:n ja The Curen kaltaisten esikuviensa tasoa. Usein tuntuu siltä, että massiivisten syntikkamattojen ja kaikukitaroiden takaa ei löydy oikeita biisejä.
DeLongella on selvästi ongelmia löytää oikea vakavuusaste tekemisiinsä, sillä I-Empirea vaivaa ajoittain selvä tosikkomaisuus. Yhtyeellä on kyllä käsissään lupaavat ainekset, mutta bändi on häkellyttävän kyvytön rakentamaan niistä mitään mielenkiintoista.
Blink-182:llakin oli, pakko myöntää, jokunen tasokas melodia. Angels & Airwavesilla ainoastaan tyylikkäät raamit.