”Kun neljääntoista biisiin otetaan keskeiset elementit tanssipopista, hi-NRG:stä, dubista ja aikuisrockista, ei ehditä keskittyä oikein mihinkään”, kirjoittaa Anton Vanha-Majamaa arviossaan.
Teksti: Anton Vanha-Majamaa, kuva: Lauren Dukoff
Lady Gaga: Born This Way
Universal
Tanssimusiikin Sikstuksen kappeli on pieteetillä tehty ja haudanvakava.
Voitaisiinko puhua Lady Gagasta mainitsematta kertaakaan sitä pop-diivaa, johon häntä alati rinnastetaan? Voitaisiinko kirjoittaa Born This Waysta puhumatta Like a Virginin, Like a Prayerin tai Confessions on a Dancefloorin kaltaisista albumeista? Ehkä, mutta kovin teennäiseltä se tuntuisi.
Lady Gaga yrittää vasta toisella studiolevyllään puristaa yhteen tuntiin kaiken sen, mitä Madonna Louise Ciccone on 30-vuotisen uransa aikana tehnyt. Lopputulos on hengästyttävä, turpea, loputtoman kunnianhimoinen – ja silti jotenkin köykäinen. Kun neljääntoista biisiin otetaan keskeiset elementit tanssipopista, hi-NRG:stä, dubista ja aikuisrockista, ei ehditä keskittyä oikein mihinkään.
Yliyrittäminen näkyy kappaleiden pituuksissa. Kukin biisi tähtää klubeja ravistelevaksi messiaaniseksi lahjaksi 2010-luvun tanssijumalattarelta. Yhtään vähäisempiä nimityksiä ei Gagalle voisi keksiä, niin suureksi on hänen tähtikuvansa kasvanut. Ja niin lyhyessä ajassa.
Born This Way on tietenkin äärimmäisen teennäinen levy. Ja härski: jo albumin kansi, jossa Gaga sulautuu moottoripyöräksi, kielii hälläväliä-asenteesta. Oikeasti artisti taustajoukkoineen tietenkin välittää paljonkin. Taustalle on helppo kuvitella sadan muotigurun think tank, jonka tehtävänä on tuoda artistiin koko ajan jotain uutta ja tuoretta.
Eikä Gaga tietenkään oikeasti ole ”syntynyt tällaiseksi”, kuten levyn ”kaikki ovat kauniita”-tematiikka antaisi ymmärtää. Epätoivoisesti New Yorkin trendipiireissä kiivennyt pyrkyri Stefani Germanotta jalostettiin muotoonsa pitkän venkoilun jälkeen, eikä viiden vuoden takaisella tyttösellä ole tämän hahmon kanssa mitään tekemistä.
––
Viittaukset ja vaikutteet liikkuvat laajalla skaalalla. Loppupuolen Yoü and I voisi olla jokin Crazyn ja Cryin’in aikoihin julkaisematta jäänyt Aerosmith-balladi, eurobiiteillä ryyditetty omituinen Scheisse taas kierrättää lyriikassaan hölynpölyä, joka kuulostaa saksan, hollannin ja ranskan yhdistelmältä. Americano flirttailee lattaripopille ja Gagan italotaustoille.
Jokainen kappale on räätälöity hitiksi. Suurinta potentiaalia sisältää Hair, jonka voimauttavat, helpon hövelit lyriikat tuntuvat kovin viattomilta. ”I’m as free as my hair” kuuluu kertosäe kokonaisuudessaan. Kappale on liki antiteesi joidenkin biisien tuskaisalle yliyrittämiselle.
Jälkimmäinen kulminoituu levyn erikoispainokselta löytyvään Black Jesus + Amen Fashioniin. ”Jesus is the new black” on typerimpiä sloganeita aikoihin. Ja itsessään kovin kuvaava: Gagalla on nyt todellinen vaara jäädä väljähtäneen iskulause-argumentointinsa vangiksi. Jotain tarvittaisiin – ehkä hitunen tervettä itseironiaa? Born This Way on kaikessa hassuttelussaan kovin vakava levy.
Lue koko arvio Rumbasta 8/11. Albumi on kuultavana Spotifyssa.