Arviossa Lauri Ylösen soololevy New World – ”Eivät kai nämä ole The Rasmukselta ylijääneitä balladeja?”

23.04.2011

”Ihmetyttää, miksi diskoa on pakko tunkea väkisin muuten mukiinmenevien kappaleiden taustalle”, kirjoittaa Annastiina Airaksinen arviossaan.

Kuva: Dynasty

Lauri: New World
Dynasty
The Rasmuksen Laurin diskopallon alla ei tanssituta.

Avausraita Disco-nnect on nimensä mukaan diskoa. Sama elektroninen, rytmikäs jumputus jatkuu läpi albumin, mutta kerta toisensa jälkeen levy pyörähtää läpi yhtä huomaamattomasti. Mitään tanssihittejä julkaisulta on turha kaivaa.

Ihmetyttää, miksi diskoa on pakko tunkea väkisin muuten mukiinmenevien kappaleiden taustalle. Nyt kuulostaa siltä, että tausta on valittu kylmän koneelliseksi, kun ei ole saatu bändiä kasaan.

Tunnelma on rauhallinen ja tasainen, jopa herkkä. Eivät kai nämä ole The Rasmukselta ylijääneitä balladeja? In the City osoittaa, että tarttuvuuteenkin on hyvät ainekset, mutta viimeinen potku puuttuu.

Laulu on tasaisen vahvaa Lauria. Se leijailee tunnistettavasti melodioiden mukana ja onnistuu välittämään tunteita. Vihdoin Ylönen malttaa keskittyä, eikä kohkaa ympäriinsä. Levy on helppo ottaa vastaan – ja unohtaa. Kappalemateriaali on hyvää, joten latistamisesta täytynee syyttää tuotantotiimiä.

Annastiina Airaksinen

Lisää luettavaa