”Jos 66 minuutista olisi karsittu pois turhimmat viisi biisiä, Black and White America olisi suorastaan erinomainen levy. Nyt hohtoa hapertavat yhdentekevät rock-remellykset, jotka ovat kalpeita versioita Kravitzin parhaista riffimonstereista”, kirjoittaa Markku Roinila arviossaan.
Teksti: Markku Roinila, kuva: Lennykravitz.com
Lenny Kravitz: Black and White America
Roadrunner
Kyllä tämä Black and White America on minun korviini pirteintä ja eloisinta Lenny Kravitzia aikoihin. Vaikka levy ei todellakaan ole mikään mestariteos, paikoitellen Bahaman rantahippi väläyttelee parasta osaamistaan.
Erityisesti tämä näkyy kolmessa biisissä. In the Black on aika erikoislaatuinen Kravitz-biisiksi, se kun tuo mieleen David Bowien ja Gary Numanin. Syntetisaattorit ujeltavat kuin 1970-luvun lopulla ja kitarat porhaltavat jännittävästi. Liquid Jesus on tyypillisempi nopea soulpala. Hienon siitä tekee oivaltavasti putruileva basso. Tyylikäs on myös funk-pala Looking Back on Love, vaikka sen tehoa vähentää liiallinen pituus.
Sama pätee oikeastaan koko albumiin. Jos 66 minuutista olisi karsittu pois turhimmat viisi biisiä, Black and White America olisi suorastaan erinomainen levy. Nyt hohtoa hapertavat yhdentekevät rock-remellykset, jotka ovat kalpeita versioita Kravitzin parhaista riffimonstereista, sekä muutama pakollinen mutta laimea menopala kuuluisine rap-vieraineen.
Arvio on julkaistu Rumbassa 12/11
Kuuntele albumi Spotifysta