Asa Masa: Jou jou – Lastenlauluja ja ghettofolkia

”Jou jou on hauska ja iloinen albumi. Kyynistä kryptisyyttä levyltä on turha etsiä. Kappaleisiin ei tarvitse keskittyä saadakseen lyriikoista selvää. Päinvastoin – ne suorastaan pakottavat kuuntelemaan itseään”, kirjoittaa Heini Strand arviossaan.

Teksti: Heini Strand, kuva: Asa

Asa Masa: Jou jou
Roihis Musika

Myönnetään. Olen ollut viime vuosina sen verran vaikuttunut Matti Salon tekemisistä, etten missään nimessä odottanut pettyväni miehen uusimpaan levyyn. En toisaalta uskonut myöskään yllättyväni tässä määrin. Asa Masana esiintyvän räppärin kuudes oma studioalbumi on jotain ihan muuta kuin etnoräpin lanseerannut Loppuasukas tai kollektiivisen hurmion täyttämä Jätkäjätkien levy.

Jou jou on hauska ja iloinen albumi. Kappaleet ironisoivat hiphop-kliseitä ja suomalaiskansallisia stereotypioita. Asenne näkyy jo kappaleiden nimissä: Jou jou, Kansalainen, Mökkihullu, Hip hop hurraa, Tarkasta itsesi, Natsihoppari ja Suomi saamelaisille. Kyynistä kryptisyyttä levyltä on turha etsiä. Kappaleisiin ei tarvitse keskittyä saadakseen lyriikoista selvää. Päinvastoin – ne suorastaan pakottavat kuuntelemaan itseään.

Iso-Pete on biiseistä ainoa, joka hämmentää. Siinä puhutaan jonkinlaisesta jumalan tai gurun kaltaisesta johdattajasta, joka löytyy sisältä itsestä. Tarkasta itsesi puolestaan valjastaa kliseisen ”check yourself”-läpän osaksi oikeaa tarinaa. Biisin narkkarikuvaus kuulostaa kuitenkin varsin tavanomaiselta.

Levy alkaa äänisatukirjoja muistuttavalla taianomaisella pimputuksella, ja biisit Noku ja mutku sekä Tarkasta itsesi lähtevät käyntiin lastenlauluintroilla. Sinkkujulkaisu Hip hop hurraa kuulostaa kertosäkeessä laulavia lapsia myöten hyvällä tavalla hölmöltä. Naughty by Naturen 1990-luvun alussa tutuksi tekemä ”hip hop hooray”-hokema suomentuu sujuvasti.

Biisit rakentuvat klassisten (viulu, sello, torvet) ja kansallissoittimien (kantele, erhu, bouzouki) varaan. Tällä kertaa etnoilu poikkeaa aiemmasta, sillä instrumentit noudattavat ensisijaisesti hiphopin lakeja. Muutama kappale sisältää sampleja, ja onpa äänimaailmassa tilaa myös beatboksaukselle ja levyjen raapimiselle. Suomi saamelaisille on hienoin todiste tämän ghettofolkin toimivuudesta. Lauri Porran basson, Kosolan beatboksauksen ja Joska Josafatin bouzoukin avulla biisi rynnii kuin mikäkin Public Enemy -pastissi.

Levyn tuottaja DJPP on tehnyt pohjat biiseihin. Muusikoista monet ovat Asan kavereita Jätkäjätkistä, kuten Erno Haukkala, Joska Josafat ja Puppa J. Suuremmassa roolissa ovat kuitenkin uudet tuttavuudet: Stratovarius-basisti Lauri Porra, sellisti Tuukka ”Dyny” Helminen ja vetopasunisti Juho Viljanen. Kolmikko vastaa tuottajan ohella biisien ilmavasta jytkeestä. Kaikkinensa orkestraatio kuulostaa räppäriä myöten samanaikaisesti vaivattomalta ja vahvalta.

Muusikoista maininnan ansaitsee myös Paula Vesala. Hän ilahduttaa leikkisällä viulullaan ja heleällä laulullaan kappaleessa Mikä mikä kylä, sillä niissä ei kuulu jälkeäkään Vesalan ilmaisua totutusti leimaavasta melankoliasta.

Asa Masan flow on sama kuin aiempien taiteilijanimien. Näin ollen levy tuskin vakuuttaa heitä, joita räppärin ärrää ja peetä päräyttelevä ilmaisu ärsyttää. Levyä voi sen sijaan suositella lämmöllä niille, jotka ovat tähän asti kavahtaneet artistia vaikeaselkoisuuden tai etnovaikutteiden vuoksi.

Jou jou on kappalekokonaisuus, jonka loppuessa jää haukkomaan henkeä ja voivottelemaan levyn lyhyyttä. Aika hyvin old skool -oppitunnin mittaiselta tekeleeltä.

Arvio on julkaistu Rumbassa 3/11