Astrid Swan & The Drunk Lovers – Better Than Wages

28.08.2009

Kiukun uudet vaatteet

Mielestäni Astrid Swanin toinen soololevy Spartan Picnic oli viime vuoden paras kotimainen – rujo, riipaiseva ja rosoinen. Sitä Better Than Wages -uutukainenkin on, eri tavalla vain. Swan on saanut tuekseen The Drunk Lovers -nimeä kantavan yhtyeen.

Sen myötä pianopainotteinen kurittomuudellaan koskettava tulkinta on vaihtunut murisevien kitaroiden räyhääväksi esiinmarssiksi.

Se on mielenkiintoinen siirto, mutta tavallaan suuri sääli. Astrid Swan kun on niitä harvoja, jotka tarvitsevat ainoastaan pianon kuulostaakseen vihaisilta.

Better Than Wagesin pauhu tuo sähkörumpuineen ja instrumenttiähkyineen mieleen australialaisen Ninetyninen, kuulostaa kiehtovalta, muttei kanna yksinään kovinkaan pitkälle. Biisit ovat tasapaksuja ja hahmottomia ja lipsuvat otteesta, eikä Swanin kyltymättömän omalaatuinen ääni riitä nostamaan niitä Spartan Picnicin tasolle. Erään kappaleen nimi on muuten Status Update. Oli kieltämättä jo aikakin.

Lisää luettavaa