Tämä on se esteettisempi Audrey Horne. Jos haluatte katsoa mieluummin rumia, tatuoituja norjalaisia – googlatkaa.
Audrey Horne: Audrey Horne
Indie
Black metal -taustaisella miehistöllä varustettu Audrey Horne on kiinnostava yhtye. Bändin kakkoslevy Le Fol havahdutti muhevan osaavalla ja mukavan omailmeiselllä vaihtoehtorockilla, jossa kaikui grunge siinä missä metallikin.
Nyt yhtye syventää sointiaan kohti 1970-luvun soundimaailmaa Thin Lizzyn hengessä. Lopputulos on luonteva ja riehakkaimmillaan jopa Mastodonin lennokkuutta lähentelevä albumi.
Audrey Hornen vahvuuksiin ovat aiemminkin kuuluneet vahvat melodiat ja niiden mielenkiintoinen ylöspano.
Nyt kun urku raikaa ja kitarat tiluttavat harmoniariffiä laukkakompin tukemana, homma on jo vallan mehukasta. Uusgrungen väkinäisyyttä ei kuulu soinnissa lainkaan.
Yhtyeen sulavan topakkaa sointia ei olekaan syytä määritellä muuksi kuin heavy rockiksi sen klassisessa merkityksessä. Ja tämä on ainoastaan hyvä asia.
Audrey Hornen kolmas pitkäsoitto ei iske yhtä välittömästi kuin yhtyeen aiemmat tuotokset. Materiaalissa on kuitenkin sen verran syvyyttä, että aiempaa utuisempi ja muhevampi lähestymistapa paljastuu ehdottomasti toimivammaksi. Lopputulos onkin pienen kypsyttelyn jälkeen ajattomuudessaan riemastuttava.
Teksti: Kimmo K. Koskinen
Arvio on julkaistu Rumbassa 5/10