Beta Satan – Girls

23.01.2009

Nykimistä, pauketta ja Nintendo

Kun lastenkirjamaisen kansitaiteen sisältä paljastui loistava paketti äkkiväärää ja hyvin vaikeasti lokeroitavaa rockia, jouduin etsimään leukaani pöydän alta. Ihmetystä ei ainakaan vähentänyt se, että yhtye paljastui tanskalaiseksi.

Beta Satan on lainannut debyytilleen hirvittävän kasan elementtejä joka puolelta ja puristanut ne oman muottinsa läpi. Matematiikkaa ja Nintendoa löytyy siinä missä metalliakin. Samanaikaisesti valtaosa kertosäkeistä on melodioiltaan puhdasta poppia. Myös 2000-luvun post-punkin suuntaan sorkitaan tiuhaan.

Beta Satanin tekemisissä ja erityisesti lyriikoissa on vastaavaa huumoria kuin Eagles of Death Metalin tuotoksissa. Raskaimpina hetkinään Girls kuulostaa siltä kuin Sydän, sydämen olisi elektrosekoilulevyllään pitänyt. Kaiken alle mahtuu levyllinen koukuttavia kappaleita, joita on vinoudestaan huolimatta helppo lähestyä.

Liian usein kokeilut sortuvat omaan nokkeluuteensa tai keskinkertaisiin sävellyksiin. Beta Satanin spastisessa mekastuksessa on kuitenkin jokainen sektori kunnossa, ja Girls on ehdottoman positiivinen yllätys.