Kelpo jatkotyö hienolle debyytille.
Suomalainen rock elää ja voi hyvin. Metalli- ja glampiirien ulkopuoleltakin markkinoille tulvii jatkuvasti loistavia bändiaihioita isompaa kansainvälistä menestystä tavoittelemaan. Brightboy on yksi näistä bändeistä siinä missä Damn Seagulls tai Rubik. Tai Disco Ensemble.
Porin emotykkien sijaan Brightboy kulkee tien popimpaa laitaa. Kotimaisista bändeistä turkulainen Traffic Island on sille hyvä vertailukohde. Piilottelemattoman pop-sensibiliteetin hengessä myös The Crashin voisi ajatella kuuluvan metodiltaan samanhenkisten ryhmien joukkoon, vaikka se selvästi eri bändisukupolvea edustaakin.
In the Shadow of Trance Formers on kelpo jatkotyö viime vuoden debyytille Love for the Streets. Bändi tikkaa energisiä säkeistöjä, tykittää upeita kertsejä ja on kaikessa tekemisessään huomattavan tyylitajuinen. Jos villaslipoverit ja trenditukat ahdistavat, niiden alta löytyy syvää musikaalisuutta, joka sulattaa epäilevimmänkin tuomaan kehuihin.
Loistobiisejähän levyllä riittää. Wheels of Misfortune on ensimmäinen sinkkulohkaisu ja kokonaisuutta arvioiden koosteen keskitasoa. Varsinaiset herkut sijaitsevat muualla. Let Me Dream esittelee mahtikertosäkeen, josta jopa ELO ja Jeff Lynne olisivat ylpeitä. New Love starttaa komeilla 2Tone-torvilla ja päättyy jälleen stadionluokan yhteislauluun.
Reggaefraaseja kuullaan myös Empty Phrasesilla. Last Goodbye to Sanity on varma sydäntensärkijä keikkalavoille ja kotikuunteluun. ”Oh sweet oblivion, you know how I feel” on hienoa nuorta pop-runoutta. Ei ehkä suurta ilmaisua lyyrisesti, mutta merkityksiltään laajalti aukeavaa joka tapauksessa.
Silti tekstit ovat yksi Brightboyn harvoista heikoista lenkeistä. Jälki on usein väärällä tavalla riisuttua, tönkköä, suomalaista ja banaalia. Englanninkielinen haamukirjoittaja olisi järkevää liittää seuraavan levyn tuotantojoukkoihin. Eritoten kun vielä päätösraitanakin kuullaan Moog-soundeista kaiken tehon irtiottavan Turn This Love Aroundin kaltaisia helmiä.