Candy Cane – Jaula

Pattonismia Mansesta

Candy Canella on sen verran kilometrejä takanaan, että heitä voi kutsua pitkän linjan outoilijoiksi. Vaikuttaa myös siltä, että yhtyeen materiaali muuttuu jatkuvasti kimurantimmaksi. Ilmeisesti valittuun tyylilajiin kuuluvat myös vaikeat biisinnimet, kuten Ha(cc)k ja Vesz. Albumi on myös jaettu kolmeen osaan, joiden nimet ovat Liiklus, Surm ja Loodus.

Totuus on nyt kuitenkin se, että vaikka albumi olisia jaettu tuhanteen hankalasti nimettyyn osioon, se on kokonaisuutena melko tyhjänpäiväistä tempoilua. Ei hieman yli minuutin mittaisten hc-punkahtavien poukkoilujen teossa ole mitään vallankumouksellista, Pattonin Mikehän julkaisi näitä monta levyllistä kun Faith No More ei enää kiinnostanut. Vaikka Jaulan kuuntelee miten monta kertaa läpi, siitä ei löydä minkäänlaista punaista lankaa.

Heti kun Candy Cane malttaa venyttää biisin mitan yli kahden minuutin, alkaa tapahtua. Esimerkiksi doom- ja death metal -mausteinen Kvävas toimii oikein mainiosti. Ilon hetkiä ei kuitenkaan kovin monta 16 biisin joukossa ole. Tuntuu kuin Candy Cane tekisi musiikkia vittuillakseen. Tai sitten he yrittävät vain liikaa olla Suomen mikepattoneja, mutta epäonnistuvat karskisti.