Cats on Fire – Our Temperance Movement

21.02.2009

Erinomaista kotimaista brittipoppailua ilman turhia fennomaanisdepressiivisiä piirteitä

Vaasalaislähtöinen Cats on Fire johtaa harhaan nimellään. Liekehtivien tai kiimaisena mouruavien kissojen sijaan tästä erinomaista kitarapoppia suoltavasta nelikosta tulee mieleen ennemminkin auringossa löysästi löhöävä, elämäänsä erittäin tyytyväinen kolli.

Yhtye on kuitenkin edennyt kissamaisen ketterästi toiseen albumiinsa. Debyyttilevy The Province Complaints julkaistiin kaksi vuotta sitten saksalaisella levymerkillä, mutta nyt yhtye on siirtynyt Johannalle. Our Temperance Movement julkaistaan kevään mittaan myös muualla Euroopassa, minkä pitäisi hyvin palvella näinkin kansainväliseltä kuulostavan kokoonpanon tarpeita.

Cats on Fire osaa tuottaa perinteistä brittiläistä nynnypoppia ihailtavalla taidolla. Hienovaraiset kappaleet kasvavat pienillä sovitusratkaisuilla suuriksi teoksiksi, jotka eivät kuitenkaan pidä meteliä itsestään. Levy todella palkitsee kuuntelijansa ja ui kuin huomaamatta ihon alle väristyksiä aiheuttamaan.

Olisiko tässä siis Suomen Belle and Sebastian? Ainakaan parempaa vertailukohtaa en keksi. Kyllä ne nätit pojat osaa.