”Furtherin kohtuulliset ansiot eivät tuo kaksikon perintöön mitään uutta, mutta kyllä tämänkin materiaalin parissa pää nytkyy”, sanoo Kimmo K. Koskinen arviossaan.
Teksti: Kimmo K. Koskinen, kuva: Virgin
Chemical Brothers: Further
Sony
Tom Rowlandin ja Ed Simonsin muodostama brittiläiskaksikko loi big beat -tuotantonsa relevanteimman osan 1990-luvulla, mutta porskuttaa edelleen kuin ihmeen kaupalla.
Tästä saa tuskin kiittää bändin 2000-luvulla julkaistuja levyjä, vaan veljesten yleisöä villiinnyttävää livetoimintaa.
Kotikuuntelussa uusikaan albumi ei säväytä samaan tapaan kuin erinomaiset Exit Planet Dust (1995) ja Dig Your Own Hole (1997), joilla on useaankin otteeseen luotailtu kotistereoiden volyymisäätöjen ylärajaa.
Further ei ala lupaavasti. Viisiminuuttisessa Snow’ssa ei biittiä kuulla, vain heleä hokema ja kasvavaa elektronista sirkutusta, suhinaa ja sen semmoista.
12-minuuttinen seuraaja on sentään jytkyväisempi, mutta ei pistä kunnolla vibaa punttiin sekään – lähinnä vain utuilee ja nostattelee.
Onneksi levyllä on myös vetävää biittiä ja kiehtovaa utuilua. Swoon ja Dissolve osuvat ihan oivallisesti Chemical Brothers -sapluunaan, Horse Powerin hevostelua voisi kutsua jopa hullutteluksi.
Vaikka Furtherin kohtuulliset ansiot eivät tuo kaksikon perintöön mitään uutta, kyllä tämänkin materiaalin parissa pää nytkyy, ja livenä kappaleet toimivat varmasti. Viimeistään Wonders of the Deep nostaa mukavan psykedeelisellä otteellaan varpaat maanpinnasta, joten ei veljesten ote missään nimessä hukassa ole.
Arvio on julkaistu Rumbassa 9-10/10