Conan O’Brien – rocktähti talk show -isännän vaatteissa?

19.09.2011

Rakkautta ja Anarkiaa, vielä kerran! Parhaillaan festareilla pyörivä Conan O’Brien Can’t Stop -dokumentti on erittäin viihdyttävä pläjäys. Varsin musiikkipitoisessa dokkarissa paljastuu esimerkiksi se, että punapäinen koomikko käyttäytyy yksityiselämässään kuin mikäkin huomionkipeä rokkarinrenttu.

Teksti ja kuva: Tuukka Hämäläinen

Conan O’Brien Can’t Stop
Ohj. Rodman Flender (USA, 2011)

Suomen ”Kultaiseksi jumalaksi” julistautunut Conan O’Brien on kummallinen ja pakkomielteinen mies. Conan sai keväällä 2011 kenkää NBC:n Tonight Show’sta ja oli sopimuksensa puolesta puoli vuotta TV-kiellossa. Niinpä hän lähti tukijoukkoineen yli neljänkymmenen show’n live-kiertueelle.

Kiertue ja työttömän viihdyttäjän identiteettikriisi osuivat samoihin aikoihin, mistä saatiin ainekset dokumentille. Toimeen tarttui tv-sarjoja ja b-leffoja ohjannut Rodman Flender. Tuloksena on dokumentti Conan O’Brien Can’t Stop.

Conan-dokumentti on yllättävän musiikkipitoinen elokuva, jonka näytöksessä tekee mieli hurrata ääneen. Conanin luottoyhtye (nykyinen Basic Cable Band) on kovassa iskussa ja vierailemassa nähdään muun muassa Eddie Vedder ja Jack White. Taustalaulajina toimivat erikseen ”roolitettu” naisduo The Coquettes.

Conanin johdolla komedian ohessa esitettiin monia klassikkokappaleita aina Rock This Townista I’m on the Road Again -renkutukseen, jossa Conan tosin lauloi: ”My own show again / I can’t wait to have my own show again”.

Dokumentti avaa ikkunan Conan O’Brienin yksityiselämään ja talk show -isäntä valottaa uskaliaasti todellista persoonaansa. Conan on neuroottisuuteen asti pakkomielteinen ja maaninen henkilö, jonka on pakko olla äänessä, pakko tehdä koko ajan jotakin, pakko vitsailla joka asiasta. Siitä elokuvan nimikin: Conan ei pysty lopettamaan.

Vaikka väsynyt tähti valittaa kiertueensa edetessä enemmän ja enemmän alituisesta sosialisoinnista, nimmareista ja valokuvista, ajautuu hän silti jatkuvasti ja omatoimisesti yleisönsä kanssa tekemisiin. Jopa huoltoasemapysähdyksellä Conan lähtee jututtamaan sattumanvaraista perhettä, joka haluaakin yllättäen rukoilla hänen kanssaan.

Edes vapaapäivät eivät ole Conanilla vapaata, sillä sopivan tilaisuuden tullen hän järjestää esiintymisen vanhan koulunsa luokkakokoukseen tai salaisen faniklubikeikan Jack Whiten studiolla. Ohimennen Conan hengailee muun muassa John Hammin, Jim Carreyn ja Jack McBrayerin kanssa.

Flenderin dokumentti on eheä, taitavasti rakennettu ja aivan uskomattoman viihdyttävä. Samalla se kuitenkin päästää katsojansa pintaa syvemmälle. Jälkikäteen tuntuu kuin olisi todella päässyt Conanin takahuoneeseen ja nähnyt millaista koomikkotähden elämä oikeasti on. Conanin tv-ohjelmien faneille tutut koomikot ja tuottajat tulevat esiin aitoina ihmisinä, jotka tekevät hurjasti töitä shown eteen.

Lopulta onkin harmi, että Conan on palannut talk show -formaattiin TBS-kanavalle. Uusi ohjelma on kyllä yhtä hyvä, ellei parempi, kuin entinenkin, mutta lavakiertueen tuominen ulkomaille olisi ollut vielä hienompaa. Dokumentissa Conan itsekin myöntää, että isoille yleisöille livenä esiintyminen on hänen uransa huippuhetki ja mikään ei voisi olla mukavampaa. Onneksi tiedämme, ettei Conan voi lopettaa.

Esitykset Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla:

Ma 19.09. 18:30 – Kinopalatsi 8
Ke 21.09. 21:00 – Kinopalatsi 8

Lisää luettavaa