Ilahduttavan laadukasta aikuisten altsua Amerikasta.
”Korppien laskenta” on bändin alusta lähtien tarkoittanut rouheaa ja kitkeränsuloista jenkkirockia, jota laulaja Adam F. Duritz johdattelee eteenpäin paikoin liiankin vahvoilla maneereilla.
Saturday Nights & Sunday Mornings on nimensä mukaisesti jaettu kahteen osaan, joista ensimmäinen rockaa ja jälkimmäinen hissuttelee. Aika väsynyt analogia, mutta homma toimii. Harmi, että lauantai-illan biisejä on vähemmän, sillä ne ovat ehdottomasti parasta antia. Sunnuntaihissuttelut eivät nekään paskoja ole, mutta huomattavasti tylsempiä kuin esimerkiksi lauantai-illan Cowboys, 1492 ja Hanging Tree.
On piristävää, että vuonna 1993 kehutun August and Everything After -ensilevytyksensä julkaissut bändi on vielä 15 vuoden jälkeenkin hyvässä terässä. Hard Candy -levy on tosin ehtinyt kulua jo kuusi vuotta, ja yhteensäkin tämä on vasta viides albumi.
En tiedä, kuinka aktiivisesti bändi on tätä kiekkoa suunnitellut, mutta erityisesti rockpuoliskon biisit on sovitettu ajatuksella, vaikka musiikki on perimmiltään ”vain” aikuisten altsurockia Amerikasta.