Cuomo Rivers – Alone: The Home Recordings

25.01.2008

Nörttipoppari yksin kotona.

Weezerin kuudetta tulemista odoteltaessa nörttilauman kapteeni Rivers Cuomo päästää kuulijansa tirkistelemään audiopäiväkirjamerkintöjään. Yksityisyyttään varjeleva hahmo on nyt yllättävän tunnustuksellisilla linjoilla. Demoröykkiöiden kevätsiivous on ollut selvästikin tärkeää toimintaa artistille itselleen.

Valitettavasti Alone ei ole kovinkaan kuulijaystävällinen paketti. Hajanaisista demoäänityksistä saa kasattua lähtökohtaisestikin varsin epätasaisia levyjä. Tälle lauluryppäälle ei ole yritetty keksiä kummempaa logiikkaa, kunhan on lyöty liuta biisiraakileita samoihin kansiin.

Cuomo on laulunkirjoittajana ahkera. Jos kappaleita syntyy liukuhihnalta, laadunvalvonta ei pysy perässä. Kun herra ei ole onnistunut puristamaan sadoista biisiaihioistaan montakaan pop-helmeä Weezerin 2000-luvun albumeille, ei demokokoelman materiaalin läyhyys tule yllätyksenä. Sääli, sillä kulta-aikoina Cuomon sylttytehdas suolsi timanttisia pop-rallatuksia jopa singlejen b-puoliksi kuin vettä vain.

Pahimman luokan Weezer-postimerkkeilijätkään eivät tästä kokoelmasta pahemmin kostu. Kokonaisuus on epämääräinen, eikä levyltä tunnu löytyvän edes yksittäisiä osumia iPodille syötettäväksi.