Norjalaisduo elää ikuisesti 1980-luvulla
Fredrik Saroealta ja Ketil Mosnesilta vei neljä vuotta tehdä seuraaja yllätyshitiksi nousseelle Datarock Datarock -debyyttialbumilleen. Siihen nähden Red on pettymys. Albumi pursuaa ideoita, mutta liian moni niistä on jäänyt puolivillaisen vitsin asteelle.
Albumin alkupuoliskosta ei ole hyvää sanaa sanottavana. Give It Up ja True Stories ovat kuin laimennettuja versioita esikoislevyn punk funk -klassikosta Fa-Fa-Fa. Levyn tympeästä vitsikkyydestä kertoo, että jälkimmäisen kappaleen sanoitus koostuu pelkästään Talking Headsin kappaleiden nimistä.
Yhtä puisevaa kasari-ironiaa tarjoaa näyttelijätär Molly Ringwaldista kertova Molly. Dance!-kappaleen yhden nuotin hypnodisco voisi olla vaikuttavaa, mutta läskiksi lyötynä se tuo erehdyttävästi mieleen Flight of the Conchords -komediaduon.
Levyn jälkipuoliskon kolmiapila Fear of Death,Amarillion ja The Pretender pelastaa mitä pelastettavissa on. Biiseistä ensimmäinen on lämpimästi hurisevaa krautpoppia, toinen Prefab Sproutista muistuttavaa hienostoherkkua ja kolmas a-luokan discorockia.
Sekavalta levyltä nousevat esiin myös New Days Dawn Scott Walker -yökerhojazzillaan ja Do It Your Way synteettisellä matikkarockillaan. Toisessa ympäristössä ne voisivat herättää hämmennyksen sijaan ihastusta.