Dave Lindholm & Otto Donner – Pieni ja hento ote

12.05.2008

Hienon konsertin huono taltiointi.

Dave Lindholm on viime vuosina kiertänyt lähinnä soolona kapakkakeikoilla, mutta loka–marraskuussa hän teki ensimmäisen konserttikiertueensa. Kiertueella oli mukana Otto Donnerin johtama jousikvintetti. Kuten tunnettua, Donner vastasi Lindholmin Aino-albumin (1982) jousisovituksista, ja tämän dvd:n nimiraita Pieni ja hento ote nousi levyltä Daven klassisimmaksi kappaleeksi.

Taltioinnin julkaiseminen Savoy-teatterin konsertista on siis erittäin perusteltua. Valitettavasti toteutus on kehnoimmillaan videopajatasoa, ja tunnelma jää etäiseksi. Konsertti on kuvattu pääosin parvelta parilla kameralla, jotka zoomailevat mihin sattuu.

Loppuunmyydyn konsertin yleisö ei näy kuvassa kertaakaan, mitä nyt välillä jonkun takaraivo vilahtaa kuvassa. Lindholmin ja Donnerin välinen jännite ei välity millään lailla. Kuvanlaatukin on paikoin amatöörimäistä.

Kaksikon 19-minuuttinen haastattelu on toteutettu kömpelösti, kuvan yläreunasta pilkahtelevaa mikrofonia myöten. Veteraanien mainiota muistelua olisi kuullut enemmänkin; onhan Dave kuitenkin Suomen vuolassanaisimpia höpöttäjiä, kun sille päälle sattuu, ja Otto Donner on maan musiikkielämän merkittävimpiä elossa olevia taustahahmoja.

Konsertissa ei ole musiikillisesti moitteen sijaa. Ensin Dave esiintyy yksin ja säestää itseään kahdeksankielisellä luuttukitaralla sekä dobrolla. Toisella puoliajalla kappaleita sävyttävät Otto Donnerin vähäeleiset jousisovitukset, jotka eivät varasta pääosaa tai sorru liikaan imelyyteen, vaan ainoastaan värittävät tarinoita.

Daven vuosien varrella syventynyt ääni tuo klassikoihin uutta kypsyyttä. Seassa kuullaan myös uusia kappaleita, kuten vielä hieman viimeistelemätön 5 osaa: elää. Ja jos viimeisenä kuultava Pieni ja hento ote ei herätä mitään tunnereaktiota, katsoja on joko psykopaatti tai kliinisesti kuollut.

Dave Lindholmin lauluja luonnosmainen ote pukee, mutta näin merkittävä konserttikiertue olisi ansainnut huolitellumman taltioinnin. Mallia olisi voinut ottaa vaikkapa Ylen Kosketuksessa-sarjan Lindholm & Donner -jaksosta, jossa todellakin päästiin kosketusetäisyydelle.

Lisää luettavaa