Viehättävää joskaan ei mullistavaa uusfolkia androgyynisesti tulkittuna.
Olen rakastunut Sub Popin viime aikojen julkaisupolitiikkaan, onhan Seattlesta pölähtänyt maailmalle muun muassa Flight of the Conchordsin ja Fleet Foxesin levyt.
Nyt julkaisuvuorossa on Death Vessel, joka edustaa trendikästä neo-folk-aaltoa. Yhtyeen laulaja ja pomomies Joel Thibodeau ääntelee herkän kauniisti ja korkealta, melkein kuin Feist – eli toisin sanoen laulajan sukupuolen määrittäminen vaati varmistuksen kansivihosta.
Nothing Is Precious Enough for Us kuulostaa juuri niin kotikutoiselta erämökkiromantiikalta kuin voi kuvitella. Välillä perkussiivisina soittimina käytetään viinilaseja, välillä rautatiekiskoa. Thibodeau yhtyeineen kilinkolistelee albumin läpi, eikä parilta ensikuuntelulta jää paljoakaan mieleen.
Nukkavieruissa biiseissä on kuitenkin imua. Runsaammin sovitetut
biisit, kuten Circa, tai rähjäisen honky tonk -pianon säestämä The Widening toimivat paremmin kuin minimalistiset näppäilyt, joista esimerkkinä hiema hahmoton Block My Eye.
Jos musiikki heijastelee yhteiskunnan tilaa, Death Vessel kertoo amerikkalaisten halusta rauhoittua sotien ja talouskriisin runtelemassa valtakunnassaan.