Maj Karman kaverit kehittyvät.
Brittibändin ensimmäinen albumi Spawn of Dysfunction oli paikoitellen jopa demomaisen tuhrittu tekele. Toisaalta kotikutoisuus antoi soinnille viehättävää alkukantaista voimaa, mutta joistain hyvistä biiseistä huolimatta soiton epävarmuus ja tekniset heikkoudet laskivat albumin pisteitä.
Hölmösti nimetyllä kakkosalbumilla on paikoin samoja ongelmia. En tiedä johtuuko se soundin ohuudesta vai mistä, mutta välillä tuntuu kuin aloitteleva pomppumetallibändi olisi ensi kertaa matkustanut studioon.
Onneksi 90 prosenttia materiaalista tuo mieleen jotain aivan muuta. Naislaulaja Grog pitää Manhuntista ja My Ruinista tuttua Tairrie B:tä esikuvanaan, vaikkei onneksi sorru samanlaiseen kirkumiseen kuin kalifornialainen kollega.
Die So Fluid on siis edelleen hämmentävän kaksijakoinen bändi. Esimerkiksi Vorvolaka on helvetin hienosti kasvava ja tarttuva rockbiisi, kun taas Existential Baby latistuu ponnettomaksi pomputukseksi. Mielellään tätä silti kuuntelee, sillä yhtyeessä on tavanomaisista aineksista huolimatta jotain selittämätöntä omaperäisyyttä.