Ei niinkään irtiotto K-X-P:stä vaan mikroskoopilla tarkasteltu versio siitä – levyarviossa Timo Kaukolammen sooloalbumi

Kaukolammen esikoissooloalbumi vie Blade Runnerin teknobileisiin, kirjoittaa Jukka Hätinen.

Kaukolampi
1
Svart
8,2

Denis Villeneuvella on musiikkia, jota tahtoisin kuulla. Company Flow -ajoista asti dystooppisia maailmoja kuvaillut ja klaustrofobiaa lietsonut El-P tuotti musiikkia Blade Runner 2049 -elokuvan traileria varten. Itse elokuvaan Villeneuve värväsi Jóhann Jóhannssonin, jonka painostavaa ambient-pauhua on kuultu muun muassa Sicario-elokuvassa. Villeneuve hyllytti sekä El-P:n että Jóhannssonin sävellykset. Elokuvassa kuullaan Hans Zimmerin Vangelis-pastissia.

Timo Kaukolammen ­sooloalbumi 1 on helppo kuvitella mainittujen julkaisemattomien teosten väliin, ja suurin piirtein samaan käyttötarkoitukseen tehtynä. Elokuvallinen ja dystooppinen olkoot avainsanoina. Kylmän koneellisen pinnan alla levy hengittää pölyistä ilmaa. Albumi ei ole niinkään irtiotto Kaukolammen emoyhtyeestä K-X-P:stä vaan mikroskoopilla tarkasteltu versio siitä. Kuin Blade Runnerin spinoff, jossa seurataan anonyymiä replikanttia pakenemassa synkkää todellisuutta synkemmän teollisuushallin uumeniin, teknobileisiin. Ei 3D-näytöksenä vaan kuvaputkitelevisiosta katseltuna.