Kunpa tällä bändillä olisi yhtä terävät kyynärpäät kuin sydämensä on iso.
Jos eläisimme paremmassa maailmassa, Elbow olisi yhtä iso yhtye kuin Coldplay tai Radiohead. Mutta toisaalta: paremmassa maailmassa heiltä loppuisivat laulunaiheet kesken.
Elbow ei ole huonoa levyä tehnytkään, mutta heidän neljäs levynsä Seldom Seen Kid lähentelee jo mestariteosta. Näissä eleganteissa ja elegisissä lauluissa on kauneutta mutta särmää, kokoa muttei koskaan turhaa paisuttelua, rosoa ja ruusuja, suklaakonvehteja ja bitter-tuoppeja; ja päällimmäisinä Guy Carveyn sävykkäät, itseironiset ja oivaltavat tekstit, joita tekisi mieli siteerata tähän tuhannen merkin ajan ja kutsua sitä arvosteluksi.
Musiikillisesti Elbow tuttuun tapaan kaikuu Travisilta, Radioheadilta, Divine Comedylta, Coldplaylta ja American Music Clubiltakin, vaikka se kuulostaa vain itseltään. Aina Starlingsin vienosta glockenspiel-melodiasta One Day Like Todayn viulu-crescendoon Seldom Seen Kid lienee tuomittu vuoden 2008 ylenkatsotuksi mestariteokseksi. Siitä vain, todistakaa väitteeni vääräksi.