Savulle, seitkytluvulle ja sametille maistuvaa rehellistä rockia.
Helsinkiläisnelikon touhu vaikuttaa aluksi ihan ihme hippeilyltä. Karvanaamaisten kaverusten hiuksissa on pituutta ja lahkeissa leveyttä useammankin nykybändin tarpeiksi. Musiikki muistuttaa ajoista, jolloin nämä jätkät tuskin olivat pilke yhtään kenenkään silmäkulmassa.
Debyytillä soivat sulassa sovussa jazzahtava yökerhotunnelmointi, bluesmaiset syvät sävyt, varhaisen rock’n’rollin svengi sekä suuri ja mahtava 70-luku ja vaikutteet Led Zeppelinin tapaisilta yhtyeiltä. Levyn soundi on jätetty karheaksi ja hiomattomaksi, ja se kuulostaa lähes livenä purkitetulta.
Lopputulos svengaa vapautuneesti ja tarttuvasti, joskin pitkien kitarasoolojen ja ”c’mon, c’mon” -hokemien viljely saa musiikin hetkittäin lipsumaan campin puolelle. Sykähdyttävimmillään yhtye onkin tuskan tummentamia tuntoja tulkitessaan, kuten kappaleessa 52 Cards, jolloin laulaja Topias Jerkun viskinvivahteinen ääni todella pääsee oikeuksiinsa.
Kaikenmaailman heavy- ja emobändien joukossa Electric Monk on virkistävä poikkeus – ehkä jopa vastalause – kotimaisen musiikin valtavirtaan.