Psykon poika on isäänsä leppoisampi
Harvaa artistia on siunattu näin hienolla rocknimellä tai sukupuulla. Onhan sitä jo siinäkin, että etunimi on ihan oikeasti Elvis, mutta että isä on itse Anthony Perkins, suihkumurhaaja Alfred Hitchcockin Psyko-elokuvista!
Dearlandin erinomaisuuden kanssa millään edellä mainitulla ei ole mitään merkitystä. Perkins olisi varmasti noussut yhdeksi viime vuosien hehkutetuimmista lahjakkuuksista Ken ”Wiseguy” Wahlin Esko-nimisenä äpäräpoikanakin.
Perkinsin musiikki on yhtä aikaa niukkaa ja runsasta kuin Lambchopilla tai James Yorkstonilla. Perkinsin taustalla kuulostaa koko ajan soittavan suurikokoinen yhtye, jonka jokainen jäsen ymmärtää soittaa mahdollisimman vähän.
Tunnelma on häpeilemättömän retro. Levy herättää mielikuvia milloin americana-kauden Grateful Deadista ja The Bandista, milloin Bob Dylanista leppoisimmillaan tai Tom Waitsista kuulijaystävällisimmään.
Dearland on hieno albumikokonaisuus, jonka viehätys piilee enemmän sen kokonaistunnelmassa kuin yksittäisten kappaleiden mestarillisuudessa. Laulajana Perkins vaikuttaa vielä vähän epävarmalta, mutta hapuillessaankin hän kuulostaa erittäin miellyttävältä.
Linkki: Kuuntele Spotifyssä