Fonal-pomo syleilee äänimaailmoja.
On tuskin helppoa pyörittää Suomen kokoisen maan tärkeintä marginaalimusiikin levymerkkiä ja tehdä itse musiikkia, joka kiinnostaa ennen kaikkea oman alan harrastajia. Ainakaan itse en ole kateudelle niin immuuni, ettenkö kokisi houkutusta piruilla Sami Sänpäkkilän etuoikeutetulle asemalle.
Valitettavasti muutama vuosi sitten vinyylimuodossa ilmestynyt Es-Sänpäkkilän tuplalevy Sateenkaarisuudelma on sydämet sulattavan herttaista musiikkia. Onhan levyllä kiusallisenkin narsistisia elementtejä, kuten alun manifestinomainen, kenties rehellinen ja varmasti provosoiva ”harmonia, rakkautta”
-lallatus ja ilkikurinen kikattelu hyvän jamin päätteeksi. Mutta ennen kaikkea siinä on levollisen keskittyneinä eteenpäin vellovia harmonisia äänimassoja. Ne eivät välttämättä tarjoa mahdottomasti puhuttavaa, mutta hyvä niihin on kääriytyä.
Kaksi 40 minuutin mittaista cd:tä on jaettu niin, että ensimmäisellä on neljä huolellisemmin valmisteltua ja äänitettyä kappaletta, toisella kaksi radioliveä Yhdysvalloista ja kaksi otetta viiden vuoden takaisesta keikkasetistä. Näin materiaaliin syntyy mukavasti eroja: kakkoslevy on luonnosmaisempi ja uskaliaampi, mutta ehkä myös huterampi. Ykköslevystä tulee hyvin turvallinen olo.