Skandinavian pliisuinta poppia.
Ruotsalaisen Eskobarin etsikkoaika oli 2000-luvun alussa, jolloin se sai läpi pari pikkusievää pophittiään. Touhu ei kasvanut haluttuihin mittoihin, ja tätä nykyä kolmikon tekemiset vaikuttavat yhä väkinäisemmältä vääntämiseltä.
Sinänsä tyylisuunnalla ja ajankohdalla ei pitäisi olla mitään väliä, mutta jotenkin bändin otteet tuntuvat liian sileiltä ja sliipatuilta vuonna 2008. Eskobar seilaakin vaarallisen lähellä iskelmää. H&M:n sovituskoppipoppina tämä vielä menee, mutta sen suureellisempaa käyttötarkoitusta näille hissuttelijoille on vaikea keksiä.
Eskobarin kappaleet eivät herätä tunteita suuntaan eikä toiseen. Laulaja Daniel Bellqvistin yhdentekevä huokailu vain korostaa lällyjen sävellysten mitäänsanomattomuutta. On hämmentävää, että bändillä ei näytä olevan aikomustakaan kokeilla uusia uria. Tai ehkä tukholmalaistrio ei vain osaa säveltää muunlaista musiikkia.
Eskobar on yhtä turha svedutuote kuin vaikkapa Andreas Johnson. Pandora sentään päihitetään.