Muutos sinkoilevasta siksakista intensiivisen kiharaiseksi on eduksi.
Tamperelaisen Frivolvolin mäiskeeseen on osin erheellisesti lyöty matikkacoren leima. Kaksi ensimmäistä levyä toki ovat suhteellisen äärimmäistä sinkoilua ja riekkumista, mutta ei samalla tavalla kirurgisen kliinistä teurastusta kuin vaikka Dillinger Escape Planilla. Frivolvolin metallisen sätkinnän ponnistuslautana on hardcore-punk ilman jazzia.
Kolmannella albumillaan bändi kuulostaa uudistuneelta, muutenkin kuin Jussi Kaholan baritonikitaran lisäksi hoitelemien riehakkaiden lauluosuuksien ansiosta. Musiikillisesti mutkia on hiukan suoristettu, ja kappaleisiin on tullut lisää ilmavuutta sekä monin paikoin vallan leijuvaakin otetta. Ärhäkkä paiskonta on silti meiningin ominaispiirre, ja Kaholan erikoisen äänen ansiosta mieleen tulevatkin niin Blood Brothers kuin At the Drive-In. Hyvissä kantimissa touhu siis on.
Frivolvol on näin helpommin lähestyttävässäkin muodossa melkoinen ilmestys, joka on omaehtoisuudessaan erittäin tervetullut ilmiö. Tuskin tästä koko kansan suosikkia tulee vieläkään, mutta muutamille albumi tarjoaa suurta herkkua.