Korkeintaan kahden tempun poni.
Jo Gnarls Barkleyn debyyttialbumi St. Elsewhere (2006) todisti, että Crazy oli debyyttisingleksi yksinkertaiseksi liian hyvä. Cee-Lo ja Danger Mouse seuraavat jo lähes unohdettua levyä The Odd Couplella, joka on sekin pettymys.
The Odd Couple ei ole missään mielessä huono albumi, kuten ei ollut edeltäjänsäkään. Se vain kuulostaa läpeensä tutulta. Viimeistään nyt Gnarls Barkley paljastuu, jos nyt ei yhden, niin korkeintaan kahden tempun poniksi.
Ollakseen yksi 2000-luvun kohutuimpia popkonsepteja, Gnarls Barkley kuulostaa ihmeen vanhanaikaiselta. Ryskyvät rummut, renkuttavat rytmit ja 1960-luvun pehmopopista napatut soundit tuovat mieleen Austin Powers -meiningin, vitsikkäästi nimetyt big beat -kokoelmat ja Propellerheadsin ja Bentley Rhythm Acen kaltaiset tanssiaktit.
The Odd Couplen pelastaa se, että Danger Mouse on kaikesta huolimatta huipputuottaja ja Cee-Lo loistava laulaja. Humpahtava Blind Mary, tunnelmallinen avausraita Charity Case ja Portisheadin ja Nina Simonen yhteistyöltä kuulostava Who’s Gonna Save My Soul pyyhkivät surkean Run-paluusinkun aiheuttaman pettymyksen nopeasti mielestä.