Ei saatu uutta Tom Waitsia, ei.
Vuosituhannen taitteessa julkaistun Maplewood-minialbumin aikaan Ed Harcourtista puhuttiin jopa uutena Tom Waitsina. Siihen nähden englantilaisen ura on ollut melkoinen antikliimaksi.
Debyyttialbumi Here Be Monsters (2001) jaksoi vielä ihastuttaa, mutta sen kolmeen seuraajaan maailma ja allekirjoittanut sen mukana on suhtautunut aina edeltäjäänsä välinpitämättömämmin.
Harcourt on ilmeisen lahjakas säveltäjä ja vieläpä kohtuullisen ilmaisuvoimainen laulaja. Hänestä ei ole kuitenkaan koskaan välittynyt sellaista intohimoa, jota vereslihalla olevan musiikin tekemiseen vaaditaan.
Liian moni Harcourtin kappaleista on joko pinnallinen pastissi esikuvien tekeleistä tai sisällötön hittityrkky aikuispopradioiden soittolistoille.
Jotain positiivista kuitenkin: Until Tomorrow Then niputtaa muutamaa poikkeusta (kuten Hanging With the Wrong Crowd) lukuun ottamatta kaikki Harcourtin kuuntelemisen arvoiset kappaleet ja on siksi julkaisemisen arvoinen kokoelma.
Maplewoodilta löytyvä Apple of My Eye on edelleen Harcourtin ainoa täysosuma, mutta myös This One’s for Youn keinuva rytmi jaksaa viehättää.
Harcourt on vasta 30-vuotias, mutta tavallaan hänen uransa tuntuu olevan jo takanapäin. Mies voisi vaikka muuttaa Ruotsiin; sieltä hän on uransa molemmat Top 10 -listasijoituksensakin saanut.