Crystal Castlesin bestikset tekivät kiinteän äänimöhkäleen
Health kirjoittaa mielellään nimensä isoilla kirjaimilla, mutta Get Colorilla losangelesilaisyhtye näyttää osaavansa ilmaista itseään myös hillitysti.
Kahden vuoden takaisella esikoisalbumillaan yhtye naittoi noisen ja elektron vallattomalla ja kuulijalta paljon vaativalla tavalla. Nyt bändi päästää kuulijan helpommalla, mikä ei ole pelkästään hyvä asia.
Get Color on tasaisen laadukas albumi, josta saattaa vuosien varrella kasvaa jopa pikkuinen klassikko. Äkkiseltään se tuntuu kuitenkin möhkäleeltä, joka on niin yhtenäinen, että siitä on vaikea saada otetta.
Health osaa noukkia avantgardistisesta rutinamusiikista sen parhaat puolet. Get Colorilla yhtye tuo mieleen vuoroin My Bloody Valentinen, Silver Applesin, Holy Fuckin, Pan Sonicin ja Electrelanen. Seuraavalla albumillaan bändin soisi kuulostavan vielä leimallisemmin omalta itseltään.