Heikki Kuula: Blacksuami – Kuula melkein päässä

11.07.2010

”Kotimainen räppimenestyjä tarkastelee synkkää nyky-Suomea luontevasti lainaillen”, kehuu Aleksi Kinnunen arviossaan.

Teksti: Aleksi Kinnunen, kuva: Heikki Kuula

Heikki Kuula: Blacksuami
Monsp

Kuka on Heikki Kuula?

Levy-yhtiöstä valistetaan, että räppäri-graafikko julkaisi virallisen debyyttialbuminsa 2008 ja on esiintynyt Pyhimyksen rinnalla Teflon Brothers –kokoonpanossa. ”Tunnetaan lempinimillä Hakaniemen Marvin Gaye, Kallion Phimpein Pimp, Lännen Lokein, Martti Servaus ja dj Seinä”. No ihan varmasti!

Pikkusuosikiksi muodostunut Blacksuami on saanut hyvän vastaanoton. Levy piipahti ilmestymisensä jälkeen Rumban listan lisäksi Suomen virallisen listan sijalla 41. Radio Helsinki on valloitettu.

Asiaan. Masennuslääkkeet, pikavipit, päihteet, huorat, puukotukset, työttömyys, kapitalismi. Siinä Kuulan aiheita. Voisin kuvitella, että väliinputoajien ja epäonnistujien olisi helppo samaistua ja saada vertaistukea räppärin tarinoista, joissa Suomi vuonna 2010 ei ole kaunis paikka, kuten ei aina olekaan.

Menestyjät karsastanevat, ellei nauti Piritori-sosiaalipornosta. Onneksi Kuulan ilmaisu ei sentään uhoa, vaan sävy on enemmän toteava, haikea, aavistuksen humoristinen.

Esimerkiksi Subutexcowboy-kappaleen puhelua tai kuvitteellista sellaista muistuttava keskustelu ei ylennä tunnelmia, mutta kuulostaa yleisönosastolta tutulta tarinalta alakierteeseen joutuneen aikuisen pojan ja mahdollisesti eri maailmassa elävän äidin suhteesta: ”Onko äiti, täällä poikasi? Revolveri ohimollani. Siirrä tonni tililleni tai teen pahaa itselleni”. Nyyh.

Tarinoiva sanailu karuista aiheista etenee levollisten taustojen tahtiin luontevasti, ja luontevuus on levyn paras hyve.

Kallio-herska paukkuu vetävän retrosoulbiitin matkassa, Luutarhassa on kotikutoista bossanovaa. Paskannan sieluusi lainaa The Whitest Boy Aliven Burning-kappaletta, Spuge taas Erlend Öyen toisen bändin I Don’t Know What I Can Save You Fromia.

Vetoavin lainahetki koetaan sosiaaliturvatunnusmaisesti nimetyssä 270183-213H:ssa. ”Globalisaatiossa orpo koittaa selvitä. Kapitalismi osti maamme lasihelmillä”, pettynyt Kuula räppää ja saa hiphop-rytmiin sidotun kaihoisan vastauksen maailman mahtavimmalta Kasevalta Et voi jäädä nukkumaan –kappaleen muodossa: ”Mut minne katsonkaan, samat puutteet nään vaan. Mä minne käännynkään, samat valheet jatkuu.”

Arvio on julkaistu Rumbassa 9-10/10

Lisää luettavaa