Ruotsin Pomo ei pöhöty.
Missä on vika, kun ruotsinkielistä popmusiikkia kuunnellessa huomio kiinnittyy englannilta kuulostavien sanojen ja fraasien bongailuun? Kielitaidossa tietysti, mutta myös itse albumissa. Samanlaista kielikorvareaktiota ei synny esimerkiksi Kentin levyjen kohdalla.
Telakoituneesta Broder Danielista sittemmin kokonaan häipynyt Hellström on ehtinyt jo viidenteen soololevyynsä, joka soi aikaisempia tuotoksia perinnetietoisemmin ja juurevammin.
Ensimmäinen singlelohkaisu För en lång lång tid on yhtä kaukana Hellströmin kakkoslevynaikaisen Kom igen Lena! -hitin iloisesta rallattelusta kuin kyseinen biisi oli Broder Danielin tummanpuhuvasta indierockista. Nyt Hellströmin kopassa kaikuu myöhempien aikojen Bruce Springsteen. För sent för Edelweiss muistuttaa myös Mattias Hellbergin ja Martin Hederosin pianofolk-levyistä, vaikka Hellströmillä on heitä enemmän sähköä äänessään ja äänitteessään.
Energinen kitarapop on ikääntynyt artistin mukana, mutta stadionpöhö pysyy Hellströmistä yhtä kaukana kuin keski-iän kaljamaha.