Pop-estetiikkaa ja kiiltokuvakauhua.
Tanskasta kotoisin olevan, nykyisin Los Angelesissa vaikuttavan Horrorpopsin punk-a-billy on ratsastanut hyvällä aallonharjalla. Tämä uusin, elokuvista vaikutteensa saanut levy kertoo aika hyvin, miksi.
Horrorpops on tarpeeksi rockabillyä twang-kitaroineen ja läskibassoineen, mutta samalla jollain määritystä pakenevalla tavalla valtavirtaa. The Crampsiin tai Heavy Trashiin verrattuna liikutaan aika kevyessä sarjassa, varsinkin sanoituksissa. Vai voisitteko kuvitella Lux Interiorin laulavan Thelmasta ja Louisesta, diskopojista ja Kööpenhaminan kaduista?
Horrorpopsin trashkuvasto on kiiltokuvamaista ja kilttiä. Samaa kai voisi sanoa julmannäköisestä läskibasisti-laulajasta Patricia Daysta, joka laulaa kyllä sinänsä ihan hyvin, mutta aika ”laa-laa-laa”-tyyppisesti; kovaa mutta kiltin popisti.
Varsinkin levyn puolivälin rauhallisemmissa kappaleissa toivoisi sen toisenkin vaihteen löytyvän. Kitarointia kuuntelee kyllä ihan mielikseen, vaikka onhan se aika kesyä esimerkiksi Heavy Trashin Matt Verta-Rayn otteisiin nähden. Silti instrumentaali Horrorbeach Pt. II on ihan kiperä kappale.
Kaikesta huolimatta levy kyrsii vain ajoittain. Thelma & Louise, Heading for the Disco?, nimibiisi ja Keep My Picture ovat ihan viihdyttävää punk-a-billy-poppia. Eiköhän bändi toimi silti parhaiten keikoilla.